Kaukainen tie

Kirjoittanut Otto Manninen


Näin aatelkaamme: muulla
hän maalla matkustaa,
saa paljon nähdä, kuulla
siell’ uutta, ihanaa.
Sen oppii uuden kielen,
mi siellä heläjää,
saa kirkkautten mielen,
mont’ ylhää ystävää.
Nyt rientää kaukoteitä
hän kaipaamansa maan,
myös tervehtii hän meitä
monesti matkaltaan.
Kuin ennen kynän käteen
sai kaipuu lähimpäin,
nyt ottaa tähtisäteen
hän viestin lähettäin.
Niin saattaa hiljaa, salaa
hän niitä sanojaan.
Tuo monta näköalaa
ne tutkimattomaan.
Hän virkkoi: »Sinne lähden
jo rauhan rantoihin,
vain isän, äidin tähden
viel’ ehkä viipyisin.
Saan Lohduttajan luona
ma lepovalkaman,
kuin lepää pieni vuona
povella kaitsijan.»
Hän sinne eeltä lähti,
luo siellä odottaa,
on hellä johtotähti
lähemmäs Jumalaa.


Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.