Kaste

Kaste. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Arabian hietakorven luolass’

Asui eräkkäänä Eukharistos,

Ihmislempee, kokenut ja viisas.

Usein häneen turvas seudun kansa,

Konsa jonkun mieltä huoli painoi.

Saapui kerran hänen luokseen vaimo,

Äsken syntynyttä lasta kantain;

Kalpee hän ol’, lapsi kalpeampi.

”Isä, mistä lohdutusta löydän?” –

Lausui hän – ”tää laps’ on kuollut, kasteen

Pyhän veden koskematta päätään.

Hukass’ on se, ah! ei koskaan saane

Kristuksen se valtakunnast’ osaa.”

Eräkäspä nuhtel’: ”Miksi, vaimo,

lapsen annoit kuolla kastehetta,

Jospa vaikka hätäkastehetta?”

Äiti parka alkoi vaikeroida:

”Isä, erämaassa synnytin mä

Lapsosen, ei siellä ollut vettä,

Päivä poltti päältä, santa alta;

Huokuut, kyynelet vain siell’ ol’ mulla.”

Silloin ukko heltyi, tuumiin vaipui,

Mietti hetkuisen ja harmahitten

Kulmakarvain päälle käden nosti.

Vihdoin vankka aatos hälle kypsyi,

Ja hän lausui lemmen-rauhallisna:

”Vesi kyll’ ei tee sit’ itsestänsä,

Mutta henki, jok’ on veden kanssa.

Rauhoitu, on lapses pelastettu!

Herran henki erämaassa kastoi

Sen sun huokuillas ja kyynelilläs.”

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1887: Vähemmät eepilliset runoelmat. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.