Kaksi Kirjoitus-laatua

Kaksi Kirjoitus-laatua. Kirjoittanut N. E. Tengén

Sangen usein tapahtunee, että Suomemme nuoriso ottaa lukeaksensa runoilemia, etseissään huvitusta, eikä runollisuuden luontoa ollenkaan käsitä. Siitä seuraaki, että nuorukkainen eli neitonen lukevat sanat ajattelematta, huomaitsematta niiden kauneutta, – joten koko huvitus siitä hukkaan menee ja, semminkin jos runointoa heissä ei ole, he taikka kauno-kirjoituksen lukemisesta vieraantuvat eli myös monia vuosia myöten työllä ja tuskalla sivistäivät, kaunista runoniekkain kirjoituksissa ihailemaan.

Tarkoituksemme näillä riveillä siis olisi, valmistaa nuoria lukioita huvilliseen runoilemien lukemiseen. Tätä aikoin saattaaksemme me aivomme näyttää, mikä on eroitus suora-sanaisen (prosa) ja runollisen eli laulullisen (poësi) kirjoituksen välillä. Esimerkeillä se parhaitten selvitetään.

Kun mies sanoo toiselle: ”yö on; miten tyyni!” niin hän puhuu suora-sanaisesti. Mutta jos hän ilmoittaa ajatuksensa näin: ”Tähdet välkkyvät; hiljaan kulkee kuu maan päällitse; kaikki on ääneti; kelot ovat kun autioinna ja mustalla vaipalla peitettyinä. Uni noudattaa mehensä ihmisten ja eläinten päälle, että he päivän kuumuudesta virvoitettaisiin. Surut, murheet ovat unohdetut ja huvittavaiset unet leikitsevät nyt ehkä monen sydämessä” j. n. e.: – jos hän näin ratkoo sen ajatuksen: ”yö on”, niin hän ei puhu enään suora-sanaisesti vaan likenee runoilijata; sillä hän jo vetää mielehesi erittyitä osuuksia ja näytelmiä; hän tekee sinulle kaikki tunnolliseksi, silmin-nähtäväksi. Tuntoasi hän herättää; kuvailemansa on sinulle mieluista, kuin se panee sinulle uusia aineita ajateltavaksi; sinä liikutetaan. Tämä se onki runoilijan tarkoitus, minkä hän tavallisesti voittaa; – mutta vielä puuttuu jotain runon täydellisyyteen, minkä seuraavaisessa Runeberg’in kesäyön kuvailemisessa löydät:

”Metsän synkän lammikolla

Istuin kerran kaiken yötä;

Siinä aallon uimarille

Heitin kuoleman koneita.

Niinpä vastas rannikoilla

Laulo huima loppumatta,

Kunnes suuttuneena lausuin:

Ois parempi, jos sa löisit

Laulimeisi siiven alle,

Loisit laulun huomeneksi.

Mut se virkki mulle vastaan:

Poika, pannos onki poisi.

Jos sa loisit silmäs maille,

Loisit maille, taivahille,

Niinpä niiden hempeyttä

Itsekin nyt laulelisit.

Miepä nostikin nyt silmän’,

Maa oil’ kirkas, kirkas taivas,

Taivas-ranla, aallot toivat

Kullan mulle mieleheini.

Sillon, niinkun lintu lausui,

Lauloin kohta tämän laulun”.

(Oksasen Suomentama.)

Kun Saksalainen Gessner yötä näin kuvailee:

”Hirviten katselee silmäni synkkää metsää ja viipyy valoisammissa kohdissa, joita kun lehtien läpi laittelee tantereelle. Miten suloisesti te tuoksutte, kukkaset, ympärilläni ja sä lemmen-kukka, kun yöllä aukenet ja hyviä hajujasi hajottelet! Tuolla niityn päässä kohotteleiksen pehikkoinen mäki, – tuoll’ kuulen ojanki lirisevän, – se puskei sammaltuneehen kivistöön ja jouduttaiksen kuohumalla laaksoon. Mut mikä ihme noita lekkoja leikuttaa, – nuolen tavalla ne leimahteleivat ketoja pitkin. Silmistäni ne ovat hävinneet, en näe minä valkiata ollenkaan koko noilla pimeillä tienoilla; taassa vaan riippuu lamppuna matonen nurmessa. Nyt aaltoilevat tähtitaivahalla pilven-päät tännepäin, – reunansa on kuni läikkyvä hopia, – vaan nyt vaalistuvat nuo pilvet! Miksi, kultanen kuu, sä pujahdat peittoon? Näytä mulle tietä, mä menisin luonne lehdikkoon, missä ma usein viiliässä varjossa, ruoho-seiniä vasten nojaiden, laulelin. Terve synkkä lehtoni! kun korkealla köynnöksesi heiluuvat, rystylöillä koristettuina! Te ystävät, jotka nyt hitaassa unessa venytte, oh, ollako teidät tässä!” j. n. e.; – kuin muka näin yötä kuvaillaan, niin lukian sydän ihastelei, ja runoilija nousee jo runoihin päin. Vaan kuin lauletaan:

”Syys on ja yö,

Aallot ne myrskynä laivoa lyö;

Kullenkin ois hupa huolla

Ulkona tuolla! –” etc.:

niin sepä onki täydellinen runo samoiten kuin Virsi-kirjassaki veisaat N:ssa 376 v. 2, 3.

”Aurinko paisteens’ nyt pois vei,

Syntiä pimeys siaan jäi,

Kauhistus maan päälle poukkois’,

Pelko on jokaitsess’ loukoss’;

Sinä siis valkeuden Isä!

Sinun kirkkaudes’ meill’ lisää!

Vaikka taivaan tähdeill’ kaunistat

Ja kuun valoll’ maan valistat,

Kuitenkin auringon kaltaist’

Ei löytä kustakaan paikast;

Hämär’ heilt’ vallan ottaapi

Ja hirmun maan pääll’ tuottaapi”.

Toi ajatus: ”Jumala on luonut talvenkin”, on vaikka siihen lisäisisit, ”Hän peittää maapinnan lumella ja vedet jäällä”, vielä suora-sanainen kuitenkin; muutta runolliseksi muuttuu sama ajatus, jos lausut (V. k. N:o 315 v. 7, 8, 9.):

”Kaikk’ kuin maa päälläns kantaa,

Ruohot ja kukkaiset,

Niist’ Herra meillen antaa

Hedelmät moninaiset.

Kuin kylmä talvi katoo,

Kulkee kesä sijaan,

Jonk’ myöt’ on suven sato

Kaikist’ kasvoist’ ijan.

Talvi merkitsee vaivaa,

Kuin on tääll’ ihmisill’;

Vaan suvi iloo taivaan,

Kuin suodaan uskovill’”.

Toinen esimerkki, missä runollisen ajatuksen ilmoitus suora-sanaisessa pugussa näkyy, huomattakoon näissä lauseissa: ”miksi olet, kedon kukkainen, niin aivan yksinäsi, juuri kuin neito, kaino muita koreempia kumppaneja katselemaan. Tuskin hän huomaitsee, kuinka toiset siskot leikitsevät tuolla kesälintuin parvessa. En hennoise jättää häntä tuonne tuulen käsiin; päästän sinut ennen kovan tuulen kourista ja kannan rinnoillani kullallein: ehkä meille molemmille suuta puuttuisi”.

Sama ajatus runoiltuna kuuluisi näin:

”Miksis, kauno kedon-kukka,

Oleskelet yksinäsi,

Juur’ kun Suomen nuori neiti,

Kaino katselemaan muita

Koreempia kumppaneja.

Tuskin sinisilmiänsä

Rohkenee hän kohottaa

Luomaan niitä loitommaksi,

Nähdäkseen kuin siskot tuolla

Leikitsevät lenteleväin

Kesälintuin parvess’.

Hennoinnenko heittää

Häntä tuonne tantereelle

Kovan tuulen kouriin,

Vainolaisen valtaan,

Joka kovin kerkiästi

Jouduttaavi juoksuansa

Tullaksensa tuolta tänne.

Päästön ennen parkumasta,

Tuulen kovan kourist’,

Vainolaisen vallast’,

Pienen kukan, pikkaraisen;

Riennän sua rinnoillani

Kullalleni kantamaan:

Ehkä sulle sekä mulle

Suuta sitte puuttuis’”.

Kun saarnamies sanoo: ”meidän pitää kaikkein kerran kuoleman”, – niin on hänen tarkoituksensa meitä opettaa, saattaa meitä elämä-kertaamme muistelemaan, ja hän puhuu ainoastaan suora-sanaisesti. Muutta jos jokuu sanoo (niinluin ruomalainen runoniekka Horatio): ”Vaalea kuolema koputtaa kerran niin hyvin kuninkaan hoviin kuin köyhän mökkiin”, niin ei tämmöinen ajatuksen ilmoitus ole enään tavallinen, suora-sanainen, se jo lähenee runoon. Näethä sinä vaalean nuorukkaisen, mimmoiseksi ruomalainen kuolemata kuvaeli, sammutetulla lampullansa tahi kuivettuneen luu-rangan, viikatteella kädessä. Kuulet hänen ovea koputtavan; ymmärrät kuninkaan säikähyksen, – köyhänki vapistuksen, sinulle ehkä johtuu satu mielehesi ukosta, joku halkoja olallaan kotiinsa kantoi, kuormansa tähden huokaeli, sen maahan laski ja kuolemata tykönsä tulemaan rukoili j. n. e.

Näet jo heidän vapistuksensa, kuulet rukouksensa, huomaitset perhen heidän kuolema-vuoteensa ympärillä. He itkevät, parkuvat, omaki silmäsi jo alkaa vettyä. Kalkki tämä on sinusta kun silmissäsi; yhtä-tuntoisuudesi heräjää. Tämä kahtalainen runoilijan tarkoitus nyt on sinussa voitettu. Hän tahtoo enemmän liikuttaa, tuntoja herättää; suora-sanelja taas enemmän opettaa, vakuuttaa. – Mikä se nyt tämän kaiken vaikuttaa? Lukeva nuorisomme uskonee, sepityksen olevan syynnä. Vieläkö! Sepitelmässäki saattaa olla suorinta totuutta. Vainko loppu-vaste (ruots. rim) sen tekee? Yhtä vähän. Runoilija voipi kuvailla ajatuksiaan ilman loppu-vasteittakin yhtä runoillisesti, niinkuin jo edellisistä esimerkeistä osittain havainnet, taikka katso vaan esim. tätä paikkaa Kalevalassa, se ei ole loppu-vasteilla sepitetty:

”Sen mä tein pahinta työtä,

Kun en muistanut kysyä

Emoltani kantajalta

Kaiketi sanaista kaksi,

Kovin äijä kun on kolme,

Miten olla, kuin eleä

Näinä päivinä pahoina”, etc.:

(Kalevala, 13 runo, v. 416 – 422).

Sanalla: siihen vaaditaan värssyä, se on: polullista (ruots. taktmessig), hyväsävellistä sanain-liittämistä taikka sointua (harmoni) ja polentoa (rytm). Nyt en tiedä lopuksi sanoa muuta kuin: Vähän meillä, vähän teillä, vähän kaikella kylällä.

– –[N. E. Tengé]n.

Lähde: Sanan-Lennätin 9.7.1858.