Kaipuu (Manninen)

Kaipuu Kirjoittanut Otto Manninen

Vain katsoit rantaa kaukaisinta,

vain siell’ on, uskoit, onnen maa,

ja riensit, rauhatonna rinta,

pois sinne, sinimetsäin taa.

Tien vieri viittoi lepoon vienoon

sua mairein kukka-, marjamain.

Sua poltti kaipuu kaukotienoon,

sa vaelsit ja varroit vain.

Sua kutsui kunnaat huomenkoiton,

nyt tuolta takaa taipalees

näet maan yht’ ihanan ja loiton,

ja tiedät iltaan ehtinees.

Yö joutuu, vuoro lepo vuoteen;

mink’ etsit, vainko eksyit pois?

Nyt kullassa on kummut luoteen –

ah, palata jos alkuun vois!

Ah, sinikaukaisuus, sun taruus

miks uskoi unten matkamies?

Vain kaukaa kaunis maan on karuus,

siell’ okaa, lokaa täynn’ on ties.

Yörauhaan raukeaan jo lähdet,

pian peittonas on raskas maa.

Sois tuonnemmas kuin tuiketähdet

vain aatos pyhiinvaeltaa.

Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.