Jumalan pyhästä laista

Jumalan pyhästä laista

Kirjoittanut Johan Frosterus


Tuli tuuli tunturilta,
Edomin etelämaalta,
Paksu pilvi Paranista,
Josta tuli tuiskuaapi,
Tulen liekit leimahtaapi,
Jyrinät ylen jyreät,
Pelättävät paukaukset.
Oli tuska tullessakin,
Kova kipu kallioilla,
Vuoret aaltoina ajeli,
Paukkui vuorten patsahatkin,
Sinai syttyypi tulesta,
Horeb horjuupi kovasti.
Onpi Luoja liikkehellä,
Luojan voima vallassansa
Ihmisille ilmestyypi.
Hänen vaununsa vakava
Kulki pilven kukkuloita
Rakehitten rattahilla.
Taivas selkeä sakosi
Mustan pilven peittehestä,
Tiukkui taivahat sadetta,
Vesi vuoti viljavasti.
Liikkui luodut luonnossansa,
Liikkui Luojan liikuttaissa,
Kaikkivaltiaan käsissä.
Nämät oli nähtävissä,
Mutta eipä siedä silmä
Nähdä näkymättömiä,
Kukapa saattaapi sanoa,
Jot’ei ole ennen nähnyt
Eikä kuullut korvillansa?
Kuka saattaapi sanoa,
Aivoillansa arvaella,
Mitä enkelein esissä,
Mitä taivaassa tapahtui,
Henkein suuressa hovissa,
Kaunihissa kartanossa?
Pyhän Herran palveliat,
Seebaotin sotajoukot,
Suuret sankarit sodassa,
Kirkkaudessa koreat,
Seisoi tuhannen tuhansin,
Joukoissansa juontehessa,
Tekemässä taitavasti
Palvelustansa pyhästi.
Helisi heleä torvi,
Pauhasi pasuunan ääni,
Kaikui korvissa kovasti,
Pelko pyörrytti parahat,
Rohke’immat raukesivat.
Ylimmäisen ystäväkin,
Jalo tuttava Jumalan,
Mooses miehistä valittu
Tunnustaapi tuskissansa:
»Minä vapisen, värisen,
Polvet puuttuvat minulta».
Kaikki kansa katsellessa,
Katsellessa, kuullellessa,
Pyysi pelvosta paeta
Kuolemata kauheata.
Minne poloinen pakenet
Kaikkivaltiaan kädestä?
Eipä turvaa tuonta vasten,
Sinaissa suojelusta
Vastoin la’in vaatimusta,
La’in kanteita kovia.
Istui Herra istuimelle,
Kiivas Kunnian Kuningas
Lakiansa latomahan,
Sulki lavean lakinsa
Käskysanaan kymmenehen.
Puhui selkeät sanansa,
Lujat juuri lupaukset,
Hedelmät hyville töille;
Kovan koston uhkaukset
Peloksi pahoille töille.
Nämät vaativat vakaasti
Taidon, tahdon, taipumusten,
Ajatusten, aikomusten,
Kielen, käytösten, tekojen
Viatonta, virheetöntä
Puhtautta puuttumatta.
Mitäs vielä vilpistelet,
Juonissasi juonittelet?
Onko vilpissä varoa,
Valellessa varjelusta?
Tunnusta tapasi tuimat,
Paljasta paha sisusi.
Sydämmes on syvä hauta
Täynnä häijyjä haluja,
Kauheata kankeutta,
Ylevätä ylpeyttä,
Iloittelet ilkeöille,
Tavoille tavattomille,
Vastoin Luojasi lakia.
Onkos Herra herjennynnä,
Vaijennut vakaa Jumala,
Laskenut lujan lakinsa
Meidän mielivaltaisamme?
Etkös tiedä täydellensä
Tulevas tilin tekohon?
Tulet totta tuonen tullen,
Tulet vastoin tahtoasi,
Tulet käskyllä kovalla,
Koska torvi taivahalta
Kutsuu kuollehet kokohon,
Herättääpi haudoistansa,
Tuopi tuomion etehen;
Koska meret mullistuvat,
Tuli tuima kaikki syöpi,
Voimat vahvat taivahankin
Värisevät, vapisevat.
Voivotukset vallan saavat,
Parku suusta pakahtuupi;
Soisit, vuoret vääntyisivät
Poloiselle peitteheksi;
Mutt’ ei pääsekkään paolle
Kovan kostajan käsistä.
Ei ole turvaa tuonta vasten,
Sinaissa suojelusta
Vastoin la’in vaatimusta,
La’in kanteita kovia!
Työsi kaikki kaunihimmat
Ovat kaikki kelvottomat,
Niinkuin huonon hämähäkin
Verkko sulle vaatteheksi.
Nyt on vielä armon aika!
Matkaa toiselle mäelle,
Pyri, käänny Golgatalle;
Siell’ ei ole tulen tuisku,
Eikä jylkeä jyrinä.
Siellä rauha raketahan,
Siellä armo annetahan,
Jesus joutuu turvaksesi,
Päästää pauloista pahoista,
Kuolon kauhean kidasta.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.


Katso myös

muokkaa