Jumalan Pyhästä Laista

Jumalan Pyhästä Laista. Kirjoittanut Johan Frosterus

Muutamien Maan-miesten anomuksen jälkeen pannaan näihin Aviisiin Seuraavainen Jumalinen Runo-Laulu, jonka Sotkamon entinen Kirkkoherra vainaja Tohtori Johan Frosterus kirjotti vuonna 1787,

Jumalan Pyhästä Laista.

Tuuli tuli Tunturilda

Edomin etelä maalda

Paksu pilvi Paranista *),

Josta tuli tuiskuapi,

Tulen liekit leimahtavat

Jyrinät ylön jyreät,

Peljättävät poukaukset.

Oli tuska tuulesakin,

Kova kipu kallioilla.

Vuoret aalloisa ajelit,

Paukuit vuorten patsahatkin.

Sytty Sinai tulesta,

Horeb horjupi kovasti.

Nyt on Luoja liikkehellä,

Luojan voima vallasansa

Ihmisille ilmestypi.

Hänen vaununsa vakava **)

Kulki pilven kukkuloilla,

Rakehitten rattahilla.

Taivas selkiä sakoisi

Mustan pilven peittehestä,

Tiukuit taivahat satehen ***),

Vesi vuoti viljavasti.

Liikuit Luodut luonnosansa,

Liikuit Luojan liikuttaisa,

Kaikkivaldian käsisä.

Nämät oli nähtävisä;

Mutta eipä silmä siedä

Nähdä näkymättömiä.

Kuka saattapi sanoa,

Jot’ ei ole ennen nähnyt,

Eikä kuullut korvillansa?

Kuka saattapi sanoa,

Ajullansa arvahella

Mitä Engelein esisä,

Mitä taivaassa tapahtui,

Hengein suuresa hovisa,

Kaunihisa kartanosa?

Pyhän Herran palveliat

Zebaothin sotajoukko,

Suuret sangarit sodasa,

Kirkkaudesa koreat,

Seisoit tuhansin tuhansin

Joukkoisansa juontehessa †)

Tekemässä taitavasti

Palvelustansa pyhästi.

Helisi heliä torvi,

Pauhaisi Basunan ääni,

Kaikku korvisa kovasti

Sielun karsinan karasi.

Kävi kaikki läpi luitten,

Pelko pyörrytti parahat,

Rohkeimmat raukesivat:

Ylimmäinen ystäväkin

Jalo tuttava Jumalan,

Moses miehistä valittu

Tunnustapi tuskissansa:

Minä värisen vapisen (Ebr. 12.)

Puuttuvat minulda polvet

Voimani varattomaxi,

Kaikki kansa katsellesa,

Katsellesa, kuullellesa,

Pyysi pelvosa paeta

Kuolemata kauhiata.

Minne polonen pakenee

Kaikkivaldian käsistä?

Eipä turvaa tuonda vasten

Suojelusta Sinaisa

Vastoin lain vaatimusta

Lain kanteita kovia:

Rajat oli rakettuna,

Määrät mäen ymbärille,

Joka rohkeisi ruveta

Vuoren suitsevan varaan,

Totta tuli surma sille.

Istui Herra istuimelle,

Kiivas kunnian Kuningas

Lakiansa latomahan:

Puhui selkiät sanansa

Kansan korvisa kovasti.

Sulki lavian Lakinsa

Kymmeneen käsky-sanahan.

Pani sanansa sivuhun

Juuri lujat lupauxet,

Hedelmät hyville töille.

Pani lakinsa lukoxi

Kovan koston uhkauxet

Pelvoxi pahoille töille.

Andoi luetun Lakinsa;

Somahasti sorvellansa

Kirjoitettuna kivehen,

Tauluihin tasotetuihin

Meille muistoxi ijäxi

Käski kertoa kovasti

Lasten lapsille lujasti.

Nämät vaativat vagasti

Taidon, tahdon, taipumusten,

Ajatusten, aivoitusten,

Kielen, käytösten, tekoin,

Kaiken töiden, toimitusten

Vaatimatta virhitöindä

Puhtautta puuttumatta.

Mitäs vielä vilpistelet,

Juonissasi junnittelet,

Lauskutat Lakia vasten?

Ongo vilpisä varoja,

Valehesa varjelusta?

Tunnusta tuimat tapasi

Paljasta paha sisusi.

Sydämmes’ on syvä hauta

Rikoxista riettahista,

Täynnä häijyjä haluja,

Kauhiata kangeutta,

Ylevätä ylpeyttä.

Eipä huolda, hartautta

Pyhän Jumalan perähan,

Eikä taivahan talohon –

Ongo sitä ollengahan;

Mutta maailman menohon

Katovaisihin kaluihin,

Sihen nukut, sihen nouset,

Sillä huolella heräät,

Sepä mielesä makapi,

Rakkaus on rauvennunna,

Mieli kovin muuttununna,

Sydän kylmäxi kivexi,

Lapsen pelko lauvennunna,

Rukous jäänyt jälille,

Kiivas kiitos ylpiäldä,

Jok’ ei tunne tarvettansa

Eikä armon andajata.

Etkä tunne etkä tahdo

Tehdä tahtoa Jumalan;

Oma oikku oikiambi;

Hillimättömäs’ himossa

Aina vedät vasta-kynttä.

Pyhäpäivät piilottelet

Juuri jonni joutavisa.

Tott’ on sielu silloin sairas,

Kuin ei maistu makialda

Sielulle suloinen ruoka.

Tunnesta tuimat tapasi,

Paljasta paha sisusi.

Imartelet itsiäsi,

Muita potkit poijes tieldä,

Lahjat Laupiaan Jumalan

Niillä sinä suurentelet,

Rintavasti röyhentelet,

Oman kunnias korotat,

Muita moitit ja muriset,

Sina sorrat ja sokaiset

Kyllä tiettävän totuden,

Viattoman valehella

Kielen miekalla menetät.

Aina parut puutostasi,

Vaivas suurexi valitat,

Muiden murtavat murehet

Ei ne muistu mielehesi,

Etkä tunne tunnotoinna

Malta kuulla korvillasi.

Sydämmes on täki täynnä

Katkerata kateutta,

Joka luissa luiskelepi,

Povessasi polttelepi.

Kirouxet kielen päällä,

Myrkky kielen kandimesa.

Viha syttypi välehin

Kiukku juuri kiirehesti,

Mieli murhahan menepi,

Niinkuin pedon peljättävän.

Ongo tämä otollinen

Kuva kaunihin Jumalan?

Hän on säädyt säätänynnä,

Andoi vallan vanhemmillen,

Kummallekin kunniansa,

Pani meille parahaxi,

Lujan Lukon tavaroille:

Hän on rajat rakendanut

Aviongin asioisa,

Ruumis, sielu siivosansa

Puhtahasti pidettävät.

Mixi sinä säädyt sotket?

Otat vallan vanhimmalda

Ylönkatsot ylpiästi?

Mixi lumot Luojan lukot,

Toisen oman omistelet

Itaroitset itsellesi

Jota jakaman pidäisi?

Mixi rikot riettahasti

Haureudesi himoisa,

Niinkuin nauta naimisisa?

Ongo tämä otollinen

Tapa toimen tundevalle?

Mixi poljet polvillasi

Sinun Luojasi Lakia?

Ehkä itse ilkiästi

Rikot kyllä raskahasti,

Vielä muita vietteletkin,

Pahennat pahoilla töillä.

Autat, annat yllytyxen,

Iloittelet ilkiöille,

Tavoille tavattomille,

Ehkä käyvät kohdastansa

Vastoin Luojasi Lakia.

Ongos Herra herjennynnä,

Vaikennut vaka Jumala,

Laskenut lujan Lakinsa

Meidän mieli-valdahamme?

Etkös tiedä täydellensä

Tulevas tilin tekohon?

Tulet totta tuonen tullen,

Tulet vastoin tahtoasi,

Tulet käskyllä kovalla,

Koska torvi taivahalda

Kutsuu kuollehet kokohon

Haudoistansa herättäpi,

Tuomi Duomion etehen.

Voimat vahvat taivahangin

Värisevät, vapisevat,

Niinkuin rakko raukiavat,

Koska meret mullistuvat,

Tuima tuli kaikki syöpi,

Minne heität harjuxesi,

Sinun ylpiän sisusi,

Minne puuhkiaat puhesi?

Voivotuxet vallan saavat,

Parku suusta pakahtupi

Soisit vuoret väändyisivät

Poloiselle peittehexi.

Mutt’ et pääse pakoisille

Kovan kostajan käsistä.

Nyt on vielä armon aika,

Ota neuvo neuvoxesi –

Matka toiselle mäelle,

Pyri, käänny Golgatalle;

Siell’ ei ole tulen tuisku,

Eikä jylkiä Jyrinä.

Siellä rauha raketahan,

Siellä armo annetahan,

Siellä mieli muutetahan,

Siellä näet nähtävästi

Armon Auringon suloisen,

Että Jesus julkisesti

Ristin pääll’ on rakkahasti,

Rakkahasti rintanansa

Armo-sylinsä avannut,

Sylihinsä sulkemahan

Surkioita syndisiä.

Oho Armon Avaruutta!

Sulkemahan sylihinsä

Syndisiä surkioita,

Pesemähän puhtahaxi

Riettahista rikoxista.

Niin on Luoja laatinunna,

Lähettänyt laupiasti

Lujan meille Lunastajan

Sovittajan Syndisille.

Jos et suostu sydämmestä,

Riennä täydellä todella

Tygö tämän Lunastajan

Ainokaisen Auttajasi,

Et sä pääse polvenansa

Kuollon kauhian käsistä.

Nyt ei turvaa tuonda vasten,

Sinaisa suojellusta

Vastoin Lain vaatimusta –

Kiindiätä kirousta.

Tuöni kaikki kaunihimmat

Ovat kaikki kauhistuxet,

Salaisesti saastutetut,

Kokonansa kelvottomat,

Niinkuin huonon hämähäkin

Verkko mulle vaattehexi ††).

Olen aivan alastoinna

Auta armias Jumala!

Nyt mä koen Golgatalle

Sydämmellä surkialla

Väsynynnä vaipununna

Synnin kuormalla kovalla:

Minun saastainen susuni,

Työni pahat peljättävät.

Jesu tule turvaxeni,

Päästä pauloista pahoista;

Kuollon kourista kovista.

Muutoin vaivun vaivoissani

Kuollin kauhian kitahan.

Jesu tule turvaxeni!

Minä suurin syndisistä

Embä raukka rohkenisi

Anomahan armojasi,

Jos ei sanasi suloinen

Olisi lujasti luvannut

Armon avaran avannut.

Auta Jesu armostasi!

Heitän itsen hermotoinna

Suloisehen sylihisi;

Ota mua onnetoinda,

Ota vielä omaxesi,

Pese juuri puhtahaxi,

Veres voimalla viruta:

Joka vuoti virtanansa

Haikioista haavoistasi,

Kivusasi katkerasa,

Ristin puusa puolestani.

Isä Laupias Jumala,

Joka annoit ainoasi

Poikas minun puolestani

Kärsimähän kuolemata,

Käännä poijes kirouxet,

Anna siunaus siahan,

Anna aina tutaxeni

Sua, suloinen Jumala,

Laupiaxi, leppiäxi.

Sulatkon nyt sydämmeni,

Silmät vettä vuotakohot,

Katkeroita kyyneleitä,

Että olen ennen ollut

Kova-korvanen sinulle,

Engä ole ennen tiennyt

Sua hartasti halaita.

Ota poijes povestani

Sydän kangia, kivinen,

Rippukon nyt rakkahasti

Minun Sieluni Sinusa.

Halaitkon nyt hartahasti

Tehdä toiselle hyvesti,

Lähimmäiselle lujasti.

Henges hyvä hallitkohon

Hengi pyhä painakohon

Painakon Pyhän Lakinsa

Mulle sydämmen sisälle;

Että olis ojennusna

Ilman vilppiä visusti,

Aina elin aikanani.

*) Deut. 33: 2. Hab. 3: 3.

**) Ps. 104: 3.

***) Indic. 5: 4. Psalm. 68: 9, 10.

†) Deut. 33: 2. Act. 7: 53.

††) Esai. 59: 6.

Lähde: Turun Viikko-Sanomien vuosikerta 1820, 1. huhtikuuta s. 1–5. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 23.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Turun Viikko-Sanomat, vuosikerta 1820. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/tvs/tvs1820_rdf.xml.

Katso myös

• Jumalan pyhästä laista (Väinölä-runokokoelmassa ilmestynyt lyhennelmä)