Joutsenet.

Kirjoittanut Otto Manninen


Yli soiluvan veen ne sousi,
ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt pohjan kun punastui.
Lumikaulat kaartehin ylpein
veen kuultoon kuvia loi.
Povet aamun kullassa kylpein
ne outoja unelmoi.
Vain joskus onnensa julki
ylen suuren ne joikuivat,
ja soinnut aalloilla kulki
niin aavistuttelevat
kuin hyminä huomenkelloin
salokappelin kaukaisen;
ja aallot vienosti velloin
ne kantoi kaikua sen. –
Ne rauhassa souti ja solui
suven kerkeän kestämän,
jonot lumme-valkeat jolui
syvän päällitse päilyvän.
Kohos siiville kerran ne sitten,
suvi kun oli muisto jo vain,
kukat laulavat lainehitten,
unet valkeat ulappain.
Ne matkasi päivänmaihin;
viel’ loistava siipi loi
kuvan viimeisen alle kaihin,
mi aallon jo kammitsoi.


Lähde: Manninen, O. 1905: Säkeitä. WSOY, Porvoo.