Joulu-aatto (Avellan)

Joulu-aatto.
(Runeberg’in kirjoittama.)
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Oil kankahalla kuutama,
Ja ilves ulvoi rotkossa,
Ja koira haukkui kylässä;
Vaan miesi kulki metsänsä,
Oil mökki hällä salolla,
Jonn’ pyrki joulu-aattona.
Hän tietä pitkää, tukkoisaa
Niin väsyksissä kahlastaa,
Luo vaimon, lasten pienoisten;
Hän tuopi juhlaleipäsen,
Jon kartanoss’ on saanunna;
He kauvan söivät pettua.
Jo pimittääkin edelleen,
Kun pojan saapi nähdäkseen,
Mi nietoksella istuilee
Ja kourahansa henkäisee;
Hän illan viime valolla
Jo näytti puolikankeelta.
”Minn’ matkas, poika parkainen?
Tuu lämmitteleen meitiklen!”
Niin miesi, otti jäätyneen
Ja pääsi viimein pihalleen
Ja astui tuvan juhlahan,
Jonn’ leivän toi ja vierahan.
Siell’ istui, lapsi rinnalla,
Niin tyynnä, vaimo pankolla:
”Oot kauvan poissa viipynnä,
Tuu istumahan liedellä;
Ja siekin myös!” – ja poikasen
Hän käytti muurin vierehen.
Ja kohta, vaalimastansa,
Jo tuli riehui takassa,
Hän hädän heitti mielestään,
Hän leivän otti mieheltään
Ja vei sen illalliseksi
Ja maitohiukan lisäksi.
Jo pahnasista laattian
Luo kehnon ruoka-atrian
Oil lapset käyneet iloissaan;
Mutt’ vieras istui paikallaan.
Vaan äiti otti raukkasen
Ja saattoi pöydän äärehen.
Ja siunattua atrian.
Hän leivän alkoi jaantahan.
”On hurskaan lahja onnekas,”
Niin lausui poika vaalakas,
Ja kyynel vuosi poskelleen,
Kun viilun otti syödäkseen.
Hän tahtoi jaata eellehen;
Oil leipä käässä ehoinen.
Hän oudostellen tuijotti
Ja vierastansa silmäili;
Hän kummasteli, katseli,
Jo poika onkin toisempi.
Kuin tähti loisti silmänsä,
Kuin kuutamoinen kiireensä,
Ja vaattehensa liehuivat
Kuin aamu-usvat haihtoisat,
Ja enkelinen tunnetaan
Kuin Luojan taivas muodoltaan.
Jo koitti tähti autuuden,
Ja riemu syntyi ainainen.
Oil ilta ikimuistoisa
Sen köyhän perheen huoneessa;
Ja kauniimpaa ei juhlaa nää,
Sill’ enkelinen heille jää.

Ma talven monen oltua
Sinn’ saavuin joulu-aattona;
Oil mökki vielä entinen
Ja siinä pojan poikanen;
Hän harmaapäänä ruuvalla
Nyt istui roihun loisteella.
Oil valoisaa, oil riemuista,
Ja vieressään oil vaimonsa
Ja lapsiparvi kaunis, suur’;
Oil niinkuin siunattua juur’,
Oil niinkuin luulleet oisivat,
Ett’ pyhyydessä asuivat.
Vaan pöydänpäässä kynttilä
Oil ainokainen nähtävä,
Siell’ lehmiloista, nisusta,
Vaan poissa lahjain nauttia.
”Ken tuossa istuu,” kysyttiin,
Ja, ”enkelinen,” vastattiin.

E[dvin]. A[vellan].


Lähde: Satakunta 16.8.1873.