Jean Sibelius (1935)

Jean Sibelius
Tervehdys 70-vuotispäivänä 8. 12. 1935
Kirjoittanut Otto Manninen


Riemun päiv’ on suuri, soiva,
juhlii soinnun voima voiva,
haltioitu, haltioiva,
loihtu loitos valtikoiva.
Mik’ on ihmismailla mahti
sorjempi kuin soiton tahti,
kimmeltäin kuin lemmen lahti,
temmeltäin kuin aallon Ahti?
Kun se mahti kutsuu mieltä,
uponneet soi kellot sieltä,
kaikuu kaipauksen kieltä
kohti korkeuden pieltä.
Herää hehku alta hyyteen,
voittaa aate arkipyyteen,
pyhä into ihmisyyteen
syttyy, vyöttyy väkevyyteen.
Pandemonium jos pauhaa,
kaikki kaaokseksi jauhaa,
sieluun korkeutten rauhaa
soi se mahti seestä, lauhaa.
Synnyinmaalle miehet, naiset
vihkii uhriks onnet maiset,
taistoon, kuoloon nuorukaiset
laulain käy ateenalaiset.
Myrskyssä teit tyynnä työtä,
tules, seppo, torjui yötä,
taoit Suomen suojavyötä,
soittos soi ja soti myötä.
On nyt vapauden voitto,
päilyy korkea sen koitto,
äsken äärettömän loitto,
soittos on sen juhlasoitto.
Sill’ on sielus suuret kaavat,
siipiavaruudet aavat,
siinä kirkastuksen saavat
tummat tuskat, tuimat haavat,
koston kohtaloitten vaino,
paasiraskas sorron paino,
kaihons’ ilmi kansa kaino,
salon sulho, ahon Aino.
Siinä, seppo, taiot, taidat,
kukkii, laulaa Lapin laidat,
kummun koivut, rannan raidat.
Ei lie riemukaares kaidat!
Kiitos, seppo seppelpäinen,
virren valta vainolainen,
soiton ylkä ylimmäinen,
yltämätön, yksinäinen!
Kansas kiittää, kansat kiittää,
kaikki, joita loihtus liittää,
antajaa, joll’ aarre riittää,
kylvöstäs ne riemun niittää.
Minkä helkkyy henkes pajat,
avartuu sun valtas rajat,
ilon saavat ihmismajat,
aarteen aioonien ajat.


Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.