Jean Sibelius (1935)

Jean Sibelius Tervehdys 70-vuotispäivänä 8. 12. 1935 Kirjoittanut Otto Manninen

Riemun päiv’ on suuri, soiva,

juhlii soinnun voima voiva,

haltioitu, haltioiva,

loihtu loitos valtikoiva.

Mik’ on ihmismailla mahti

sorjempi kuin soiton tahti,

kimmeltäin kuin lemmen lahti,

temmeltäin kuin aallon Ahti?

Kun se mahti kutsuu mieltä,

uponneet soi kellot sieltä,

kaikuu kaipauksen kieltä

kohti korkeuden pieltä.

Herää hehku alta hyyteen,

voittaa aate arkipyyteen,

pyhä into ihmisyyteen

syttyy, vyöttyy väkevyyteen.

Pandemonium jos pauhaa,

kaikki kaaokseksi jauhaa,

sieluun korkeutten rauhaa

soi se mahti seestä, lauhaa.

Synnyinmaalle miehet, naiset

vihkii uhriks onnet maiset,

taistoon, kuoloon nuorukaiset

laulain käy ateenalaiset.

Myrskyssä teit tyynnä työtä,

tules, seppo, torjui yötä,

taoit Suomen suojavyötä,

soittos soi ja soti myötä.

On nyt vapauden voitto,

päilyy korkea sen koitto,

äsken äärettömän loitto,

soittos on sen juhlasoitto.

Sill’ on sielus suuret kaavat,

siipiavaruudet aavat,

siinä kirkastuksen saavat

tummat tuskat, tuimat haavat,

koston kohtaloitten vaino,

paasiraskas sorron paino,

kaihons’ ilmi kansa kaino,

salon sulho, ahon Aino.

Siinä, seppo, taiot, taidat,

kukkii, laulaa Lapin laidat,

kummun koivut, rannan raidat.

Ei lie riemukaares kaidat!

Kiitos, seppo seppelpäinen,

virren valta vainolainen,

soiton ylkä ylimmäinen,

yltämätön, yksinäinen!

Kansas kiittää, kansat kiittää,

kaikki, joita loihtus liittää,

antajaa, joll’ aarre riittää,

kylvöstäs ne riemun niittää.

Minkä helkkyy henkes pajat,

avartuu sun valtas rajat,

ilon saavat ihmismajat,

aarteen aioonien ajat.

Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.