Ingeborgin valitus
| Ingeborgin valitus. (»Fritiofin satu.») Kirjoittanut Esaias Tegnér |
- Syys on ja yö,
- myrskyten aallot ne laivaa lyö.
- Oi, toki keinuisin siellä
- miekkosen miellä!
- Kauan mä näin
- purjeen, mi lensi jo läntehen päin.
- Oi, miten uhmisin yötä
- Fritiofin myötä!
- Aallokko sie,
- niin älä paisu, sa hiljemmin vie!
- Tuikkios, tähtönen taivaan
- retkellä laivaan!
- Keväällä kait
- Saapuvi hän, mut jo armas on vait,
- ei tule laaksossa vastaan
- laulaissa rastaan;
- multahan maan
- raukka on riutunut rakkauttaan,
- tai sydän vertyvi heikon
- uhrina veikon.
- Haukka, sa jäät
- herratta nyt, mut sa lempeni näät!
- Itse, kun hän meni loitos,
- huolehdin hoitos.
- Loimehen luon
- näin sinut kintaalle urhoni tuon:
- silkki on siipi, kuin tulta
- kyntten on kulta!
- – Siivet sä sait,
- Freija, ja ilmojen halki sa hait
- pohjat ja etelät varmaan
- jäljessä armaan. –
- Haukka, jos suot
- siipesi mulle, ei kannata nuot,
- Yhdet on siivet, jotk’ kantaa,
- kuolo ne antaa.
- Olallein näin
- istu sa, silmäten aavoille päin.
- Oi, miten mielemme halaa,
- eipä hän palaa!
- Hautani luo
- saapuvi hän, ja sa muista nyt tuo:
- Kuiskihan terveiset kuolleen
- Fritiofin huoleen!
Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.