Ihmisen sydän - Herran Temppeli eli Perkeleen asunto/Kappale 7
Kuudes kuwa | Seitsemäs kuwa. Ihmisen sydän - Herran Temppeli eli Perkeleen asunto Kirjoittanut Johannes Gossner |
Kahdeksas kuwa |
Tässä kuwassa nähdään sellaisen syntisen tila, josta kuuluu: "Koska rietas henki lähtee ihmisestä, niin hän waeltaa karkeita paikkoja, ja etsii lepoa: ja kun ei hän löydä, niin hän sanoo: minä palajan minun huoneeseeni, josta minä läksin. Ja kun hän tulee, löytää hän sen luudilla lakaistuksi ja kaunistetuksi. Silloin hän menee ja ottaa kanssansa seitsemän muuta häntänsä pahempata henkeä, ja kuin he sinne tulewat, asuwat he siellä: ja sen ihmisen wiimeiset tulewat pahemmiksi kuin ensimmäiset".
Luukk. 11: 24-26. O, mikä hirweä surkeus! Synnin orja! etkös pelkää tätä kuwausta? Perkele on nostanut istuimensa siihen sydämeen, joka ennen oli Jumalan ja Pyhän Hengen asuinsija. Ne entiset synnit näkywät jälleen ja ne surkeuden tuottamat eläimet owat sydämehen rakentaneet majansa ja wallitsewat niinkuin kotonansa. Mutta mikäs on syy tähän onnettomaan tilaan? Totisesti se, että ihminen hyljäsi itsellensä annetun armon, unohti olleensa puhdistetun entisistä synneistänsä, eikä harjoittanut jumalisuutta ja pyhyyttä. Joka ei kaikin woimin pyydä joutua ijankaikkiselle määrälle, joka ei uskollisesti riennä eteenpäin elämän tiellä, joka ei tarkasti karta syntiä, ei hyljää ja wihaa maailmaa, ei huolellisesti pakene kaikkia sen houkutuksia, sen wetää ja kietoo perkele pauloihinsa. Synti ja maailma owat hänelle suuremmasta arwosta, kuin armo ja elämä, ja silloin käy Pietarin lause toteen: "Niille on tapahtunut se totinen sananlasku: koira syö oksennuksensa ja pesty sika rypee rapakossa jälleen". 2 Piet. 2: 22. Se on, se Jumalan Hengen puhdistama ja kääntämä ihminen heittäkse jälleen synnin uneen ja waipuu takaisin himoin ja haluin häpeälliselle wuoteelle.
Pyhä Henki pakenee kiireesti, sillä Jumalan Henki ei woi asua sen tykönä, jonka sydän on sen saastaisen hengen olopaikka. Sydän ei taida yhtä haawaa olla Jumalan temppeli ja sen häijyn wihollisen asunto. Murheellisena enkeli eli armo lentää sieltä; mutta ne ojennetut ja ristiinpannut kädet todistawat Kristuksen surewan kadotettua syntistä ja wielä kutsuwan häntä takaisin. O, jos ajattelisit mitä rauhaasi sopii! Isän syli ja Pojan sydän owat sinulle wielä awoinna. "Palaja syntinen!" huutaa hän. "Wielä tahdon armahtaa sinua!["] Mutta se wastahakoinen ei kuule sitä waroittawaa ääntä. Hänen mielensä on maailmaan; sen ilot hän pitää kaikkea muuta kalliimpana, eikä kallista korwiansa kuulemaan armahtajan neuwowaisia sanoja. Kaikki hän pitää luwallisena, sekä ne kostoa huutawat, kaikilta tutut, kuin myös ne sydämen sywyyteen salatut synnit. Hän ei huomaitse kadotusta, jonka reunalla hän seisoo, eikä tunne sydämensä pahuutta, sillä nyt on hänen uskonsa kuollut, armon tähden kirkkaus on kadonnut ja perkele on soaissut hänen silmäinsä walon.
Katso, senlainen on tilasi, o, ihminen! Wiheliäisempi ja surkeampi on se nyt kuin ennen, sillä nyt owat saatana ja synnit woimallisemmat sydämessäsi; ne meluawat siellä willimmästi kuin ennen ja olet kokonansa perkeleen orja. Ajattele siis, o ihminen! Kun kerran jo parannuksen kautta sait armon, hyljäsit perkeleen, luowuit ahneudesta, ylpeydestä, kateudesta, juopumuksesta, sopimattomuudesta ja laiskuudesta, niin wihaaniitä ja hyljää ne ikuisesti! Älä awaa niille sydämesi owea, karkoita ne pois tyköäsi, sillä lakkaamatta koettawat ne takaisin päästä entiseen majaansa ja tehdä sen ikuiseksi asunnoksensa. Pelkää, sillä jos ne sinne pääsewät, niin wiimeiset tulewat pahemmaksi kuin ensimmäiset. Luota Herraan, hän woi sinua ylläpitää ja panna wihollisesi jalkainsa astinlaudaksi. Jos lankeet, niinnouse jälleen, walwo, rukoile ja taistele! Älä tee rauhaa synnin kanssa, waan luota Wapahtajasi armoon! Hän on se, joka woi awun lähettää. Hänen kätensä ei wäsy, waan Hän musertaa wihollisesi wäkewässä warustuksessansa. Hän ottaa perkeleen wangiksi ja kahlehtii, tempaa häneltä saaliin ja pelastaasinun. Älä salli sydämesi olla perkeleen asuntona, silloin kuin se woi olla Herran Jumalan pyhä temppeli!
Rukous. Herra Zebaoth! Sinä, o Jumala, olet minun Isäni, sillä minä olen käsialasi. Omasi olen myös, o Herra Jesu Kriste! sillä sinä olet minun lunastanut ja wapahtanut. olethan Jumalalta minulle annettu wiisaudeksi, wanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi; istut myös Isän oikealla kädellä ja rukoilet edestäni. Jos wielä olisinkin synnin, kuoleman ja perkeleen onnettomissa kahleissa, niin onhan sinulla woimaa minua niistä päästää. Ethän murenna särjettyä ruokoa; et siis käännä itseäsi minusta, waikka niin usein Sinun ylönkatsoin ja Sinua pilkkasin. Otathan kaikki katuwaiset syntiset armolliseen suojelukseesi, etkä hyljää hengessä ja totuudessa rukoilewata lastasi. Katso, tässä olen minä rukoilewa, huutawa perääsi: O, taiwaallinen wapahtaja, Jesu Kriste! Armahda minua, syntistä, ja ole minulle laupias ja armollinen. Sinä tahdot ja woit auttaa. Ei kukaan ole niin sywään kadotuksen juopaan waipunut, ett'et Sinä enää tahtoisi ojentaa hänelle kättäsi ja wetää häntä ylös. Tempaa minua synnin orjuudesta ja perkeleen kynsistä, niinkuin suitsewan kekäleen tulesta. Kauwemmin ei pidä sitte synnin ja saatanan wallita minussa. Omaisuudeksesi tulee sydämeni, sillä kallis weresi on sen lunastushinta. Ja kun se on Sinun, kuka woi sen ottaa kädestäsi. O! Sinä kaiken rakkauden ja armon rikkaus, laupias Isä! Lähetä walosi hajottamaan pimeyden sumua ja anna Henkesi johdattaa minua yön synkeydestä, jossa lahkonensa wä[i]jyy minua. Anna armosi, ett'ei synnillä enää olisi waltaa minussa; auta minua musertamaan sen ruman wihollisen woima jalkaini alle ja häwittämään hänen sikiönsä. O! anna minun, synnin kahleista pelastetun, olla aina Sinun wapautettu lapsesi. Amen.