II. Lappalaisten muutoista ja matkanteoista

I. Lappalaisten ajokalut ja porolla ajaminen.

I. Lappalaisten ajokalut ja porolla ajaminen. Kirjoittanut A.A.

III. Poroin hoidosta.

Kuwauksia olosta ja elannosta Lapissa^[1].

II. Lappalaisten muutoista ja matkanteoista.

Kalastajat eiwät muuta kuin kaksi kertaa wuodessa, nim. syksyillä ja kewäillä. He eiwät ota, niinkuin poronkaitsijat, asunnoitansa myötänsä, waan heillä omat erinäiset talwi- ja erinäiset suwi-asunnot. Talwiasunnot owat hirsistä tehdyt tuwat ja suwi-asuunot mättäistä raketut kodat. Poronkaitsijat sitä wastaan owat aina kulussa, ja senwuoksi owat he niinkuin muinoin skyyttiläiset (schyterne), joista historia mainitsee, että rakastiwat muuttelewaisia asunmajoja, ja niinkuin osa Tatarilaisista kansoista wieläki tekee. Suwella tungeiksen poro-lappalainen meren rantoja eli alhaisia maita kohden. Syksyn tullessa muuttaa hän kotineen, waimoneen, wäkineen ja poroineen ranta- eli alhaisista maista tuntureille, wähä kerrallansa: ensin penikulman eli pitemmänki matkan, seisahtaa siihen poroinensa muutamaksi ajaksi, sitte muuttaa taas penikulman taikka pari. Näin tulee hän kauwaksi muista ihmisistä. Talwen wiettää hän tunturilla muuttain yhdestä paikasta toiseen, aina kuinka (jäkäläin) tarwe maatii. Kesän lähestyissä alkaa hän jällensä muutteleen asuttuihin paikkoin eli rantamaihin. Tämä muutteleminen tapahtuu myös wähitellen, kunne hän on kerinnyt aiwottuunsa paikkaan. Sillä tiellä, jota hän aina muuttelee, oli muinain neljälle pylwäälle raketuita aittoja, joihin omaisuutta pantiin tallelle, niinkuin esm. poron lihoja syksyllä, milloin poroja lihawuuden tähden tawallisesti teurastetaan, että sitten saiwat, kewäillä samaa tietä palatessansa, niitä nauttia. Nykyisinäki aikoina omat nämät aitat Tenon wirran rannoille raketut.

Kuin Lappalainen kewäillä, suwella ja syksyllä muuttaa, niin kulkee sekä hän itse että huonewäkensä jalkaisin, porot kantawat kodan seiniä ja muita huonekaluja. Jos on imewiä lapsia, niin kantaa äiti ne tawallisesti puusta tehdyssä komsiossa. Talwella muuttaessa repii Lappalainen kotansa seinät alas, panee ne ahkioon ynnä muun tawaransa kanssa; ainoastaan oksat, jotka kodan laattian peitteenä owat, jättää hän tilallensa. Toiseen paikkaan tultuansa, lyö hän ylös kotansa, hakkaa uusia oksia metsästä laattialle ja etsii kiwiä walkean tilan walmistamiseen. Koko kotansa, seinäin, tellinkien ja lautain kanssa kulettaa hän yhdellä ahkiolla, joka mainitaan kuatte-kææris. Tästä hawaitaan, että Lappalaisen huone ei ole juuri suuri, kuin yksi poro woi sen paljossa lumessa kulettaa. Pienet lapset panee äiti komstoon, ja peittää lapsen hywin pulkkaansa, jättäen ainoastaan pienen henkireijän sille. Tawarat pannaan toisiin ahkioihin. Isäntä ajaa aina edellä. Emäntä ajaa sitä pulkkaa, jossa lapsi on, ja koska lapsi itkee, pidättää han poronsa, ja panee polwillensa lumeen pulkan wiereen, rintaa lapselle antamaan, waikka kuinka kowa pyry ja pakkanen olisi. Porolauma ajetaan suuremmilta lapsilta ja palwelioilta. Se on ihmeellistä, että Lappalainen löytää tien siihen paikkaan, johon aikoo, waikka aiwan lakeilla tuntureilla, jossa maa on kauden wahwalla lumella peitetty. Wielä kummempi on kuitenki, että hän tietää tiensä näillä korkeilla lakeilla tuntureilla pahimmassaki pyryssä, niin ett'ei usiasti saa silmiänsä auki niinkään paljon että näkisi edes ajettawan poronsa, ehkä se ei ole kauwempana ajajasta kuin kolmen kyynärän paikoilla. Waikka lumi kuinka kowasti liikkuisi ja yökin wielä kuinka pimeä olisi, niin osaa hän kuitenki aiwottuun paikkaan.

Matkustaissansa on heillä pieni kulkuinen porojen kaulassa, että kuulewat kussa kukin kulkee. Matkoillansa ottawat he wisun waarin tuulesta niinkuin myös tähdeistä. Tahti-tiedossa ei Lappalaiset kuitenkaan ole juuri pitkälle joutuneet; tuntewathan muutamain tähtien nimet. He kutsuwat seulosen Nieidda kærreg (joukko neitsyjä), ämman rukin (orions bälte) kutsuwat he oaggo (kalastaja), aamu-tähden, kuovso naste, otawa, tavgal. Muuan tähti kutsutaan sarvva, hirwi. Niinkuin se on taiwaallisen isän johdatusta, että laiwa tuulessa ja pimeydessä taitaa wahingoitsematta kulkea luotoisilla ja karisilla mesillä, niin näyttää myös sama isällinen murheenpito itsensä siinäki, että Lappalaiset lakeilla tuntureilla pyry-ilmassa ja yön pimeydessä korkeiden kallioiden reunalla kulkeissansa osaawat oikian tien.

Missä ikänänsa Lappalainen maitse talwella matkustaa, on hänellä aina myötä tulukset ja tulikuppi pienessä kukkarossa, jota hän tallitsee kaulan ympärille sidotussa liinasessa, saadaksensa walkean piippuunsa niinkuin myös lämmitelläksensä. Usein nim. tapahtuu, ett'ei matka kulu aiwotuksen jälleen. Tähän on monta syytä, erinomattain pyry-ilma. Koska ei keritä aiwotulle yösijalle, wietetään yö hangella. Siihen tekee Lappalainen pienen kodan myötänsä olewasta kotawaatteesta; sen walmiiksi saatua wirittää hän walkean, lämmitelläksensä ja keittääksensä. Matkustaessa weditse on hänellä silloinki tulukset myötä, kylmänä aikana saadaksensa walkean lämmitelläksensä, piippuunsa ja ruokaa keittääksensä. Wesillä kulkeissansa rakastaa hän pyytää kaloja, ja kuin on onnistunut jonkun kalan saada, soutaa hän maalle, tekee walkean kahden sopiwan kiwen wälille, ja asettaa sitten sitä warten karsittuun puuhun patansa walkealle. Niin tehdään myös, jos saadaan saukko taikka joku muu wedessä eläwä kiini.

A.A.

Viitteet

1. Näitä kirkkoherran A. A.n opettamia ja walaisewia kuwauksia on pari wuotta löytynyt Oulun W. S:missa, waan mainittu kirkh. on hywäntahtosesti tänä wuonna muistanut Suometartaki, jonka n:roissa 18 ja 19 (lisälehdessä) jo on ollut näitä kuwauksia.

Lähde: Suometar, n:o 26, 3.7.1857