Huwi-lauluja Hämehestä: Wilhelmi ja Emma

Hyljätty hylkää hylkääjänsä Wilhelmi ja Emma.
Huwi-lauluja Hämehestä.
Kirjoittanut Kustaa Paturi
Alfred ja Amanda


N:o 12
Wilhelmi ja Emma.
(Mukaeltu.)


Sen ihanaisen Emman saan
Nyt nähä suloisimman!
Jo murtuwan, juur' murheissaan,
Sen keikkein kaunihimman!


Hän uskotulleen uhraisi
Suloisen syämmensä;
sen pettäjälle tuhlaisi - -
Nyt itkee, itteksensä.


"Ja waikka warsin uskoisin
"Sä, Wilhelmini, tiennet?
"Sull' syämmen' on turwatoin;
"Sen kumminkin sä tiennet!


"Kylläpä kärsii, murheissaan,
"Sun Emmas' elämäänsä;
"Jo, turwatoinna tuskissaan,
"Nyt itkee ikäwäänsä.


"Kyll' luparit, juur' lujasti,
"Mull' uskollinen olla;
"Ja wannoit, warsin wahwasti!
"Tai kuullaan tuomiolla.


"Mun morsias-sänkyn' kylmä lie,
"Sun julmuutes' mun waiwan':
"Ne, murheella, mun hautaan wie -
"Juur' ankarasti aiwan.


"Jo kaikki mustaks' muuttuuwat!
"Silmissäin sumehiksi;
"Kuin kuuntelen, niin huutaawat
"Mua "mulla morsiameksi".


"Jo Enkeleitä, joukottain,
"Nyt yltä ympärillän',
"Jo tuhansi ja saottain,
"Nyt saawat nähä silmän'."


Jo kellot kauniist' kuuluupi
Nyt soiwan, surusesti:
Ett' Emman maja muuttuupi
Juur' hautaan, hiljaisesti.


Kuin kukkainen hän lankeisi,
Myrskyltä murrettunna;
Ja rakkahana raukeisi,
Kaikilta kaiwattunna.


Taas Wilhelmi se kirkolle
Nyt kulki toisen kanssa,
Wiemään tuonnek wihille
Wiel' wäärän morsiamensa.


Waan paarin-puiten päällä nyt
On arkku aukastunna,
Siin' kaunis Emma, kylmennyt,
On muotons' muttanunna.


Täss' Wilhelmi nyt seisahtui!
Ei käynnyt etemmäksi;
Kaikk' maailma jo mustettui,
Sen silmiss', pimeäksi.


Hän tunsi tuskan tunkewan,
Ja putois' polwillensa;
Näin Wille nähtiin lankeewan,
Kumarten, kaswoillensa.


Ei suulla saata sanoa
Sen Willen waikeutta;
Ei taija kieli puhua,
Sen suurta surkeutta.


Yks' huuto kuului haikia - -
Hän, waiwassansa, waipui!
Näin loppui waiwa waikia,
- - Hän paarten päällä taipui.


Näin hautaan, wasta, anettiin
Se täällä toiwotettu:
Kuin Willw, wiereen, kannettiin;
Se Emman omistettu.