Huhtikuun poika
Aarne Anttilalle 24. IV. 1942
Kirjoittanut Otto Manninen


On nyt suuri sotavuosi,
rakas vaikk’ ois rauhan työ.
Sotaa Suomi käy, ei suosi,
pitkää pistesoppaa syö;
korvike on maassa kuosi,
juhlankin jos hetki lyö.
Mutta kons’ on aihe aito
keinon tuo se kelkassaan.
Mies ja miehen toimi, taito
tänään maassa mainitaan,
miehen, joss’ ei maammon maito
turhaan mennyt tottakaan.
Tuota kerran kehdon lasta
kevyesti ei nyt muu
viisikymmenvuotiasta
vaaputelle vaakapuu,
ylemmäs vaikk’ yhä vasta
kasvaa vain ja kaunistuu.
Näin jo puolimatkan krouvi
joutui: matkan malja siis!
Sama jatkuu jalo souvi,
vaan nyt yhdyit ystäviis.
Puuhan purje, toimen touvi –
niistä veisataan nyt viis!
Saarnan päälle vain nyt virsi,
vaikk’ on nuotti näin ja niin!
Nouskoon kuulu kurkihirsi
pyrkimystes pytinkiin
taatusti kuin talven kirsi
vaihtuu kevään talkoisiin!
Pitkättä ei perjantaitta
pääsinpäivä koittaa vois,
itse laulu laulun maitta
orpouttaan surren sois,
heimo viljaa Suomen aitta
heilivintä vailla ois.
Terve, aitan valpas vahti!
Varro, laaris laajentuu,
talkoill’ on jo oma tahti,
jot’ ei johda puikko muu:
Äänisjärvi, Pohjanlahti,
Auran rannat, Vienansuu!
Intos, kuntos, tarmos, taitos,
joista Sulle kiitostaan
kantaa seura, lausuu laitos,
nyt ne tarkoin tarvitaan,
rientäväinen riistaraitos
ajoon aina laajempaan.
Mies Sä mielen kevätsäisen,
poika herkän huhtikuun,
Sulle suonen hersyväisen
soi se voimaa urpupuun,
särähdyst’ ei särmän jäisen,
puuskaa toisen puraisuun.
Siks ei tavan pakko paljas
kumppaneita koolle tuo,
siksi Sulle onnenmaljas
suin ja sydämin he juo,
juoksulle tään juhlakaljas
samppanjan se kuohun suo.
Kauan kasvakoon Sun kaares
kohti määrää korkeaa
iloks armaan Suomensaares,
ilo siitä itse saa!
Yksi vielä: kuolkoon Ares,
eläköön ain’ isäin maa!


Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.