Huhtikuun-aamu
Huhtikuun-aamu Kirjoittanut Otto Manninen |
- On käynyt talven muoto juro
- jo leppoisampaan muhoiluun.
- Jo vääntää väkkäröitä puro,
- tuo huima poika huhtikuun.
- Taas koivun kylki tiukkuu mahlaa
- niin makeaa, kuin mettä jois.
- Ja lätäköissä lapset kahlaa,
- kuin löytty onnen lähde ois.
- Jo varikselta saappaat saivat
- he punaiset ja pulskat, hei!
- Ja uudet, uljaat kaarnalaivat
- jo vettä viiltämään he vei.
- Tuoll’ ojan vartta vainiolla
- käy nuori teini, kirjakoi.
- Ken kirjain kimpussa nyt olla,
- ken niitten pölyt niellä voi?
- Ne sinne jäi, kun kutsun raikkaan
- toi kylätieltä riemu tuo,
- kun silmä sattui sinilaikkaan,
- mi pilviin pilkahduksen luo.
- Ja ennenkuin hän itse huomaa,
- tuoll’ ulkona jo uutteroi
- hän puhkoin puroselle uomaa,
- mi riemuin solisee ja soi.
- Hän innoll’ iskee jäätä särkein,
- hän kevään suonta auki lyö.
- All’ auringon nyt ainut tärkein
- on tänään hälle vain se työ.
- Pois kaikki jäykät foliantit
- on kauas, kauas häipyneet,
- pois herrat Hegelit ja Kantit,
- vain helkkyy heljät kevätveet.
- Vain pojan riemut, puuhat pojan
- nyt vallitsee, ja tuokion
- hän ourutessa kevät-ojan
- vain onnellinen lapsi on.
Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.