Hiili

Kirjoittanut Otto Manninen


Sysikuopan synkkä hiili,
kuopast’ ikävöitkö pois?
– Peljästyä piimäviili
moista mustalaista vois!
Niin, sen tiedän, mieles tulla
sepon tult’ on tuntemaan,
hehkumaan on himo sulla,
kirkastuksen kunniaan.
Varma vuoros vartoo, malta,
kerran hehkuhetkes lyö,
kerran nouset kiron alta,
käyt kuin aamuhunsa yö.
Painaa seppo täysin palkein,
tuo sun tulikoitoksees,
sinut vaatehtivi valkein,
henkää hehkun sydämees.
Silloin hiilut, hiili musta,
untes suuren tuokion.
Kenpä tuntis Tuhkimusta,
joka juhlan tähti on?
Silloin, sysi synkkä, loistat,
silloin tuomitset ja jaat:
tulen voimin kuonan poistat,
kunnes selvän kullan saat.
Poiss’ on yltäs öiset verhot,
pakkos piillä pimentoon,
kipunas kuin kimmel-perhot
lentää liekkikarkeloon.


Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.