Henrik

Henrik. Kirjoittanut Heinrich Heine

Alkuteos Heinrich. Suomentanut Hilja Liinamaa.

Kanossassa eessä linnan

keisari on Saksan Henrik

murhemekoin, paljasjaloin.

– Yö on sateinen ja kylmä.

Ikkunasta ylhäält’ tähyy

kaksi haamua, ja kuuhut

Gregorion kaljuun päähän,

Mathildinkin^[1] rintaan paistaa.

Henrik kalvain huulinensa

isämeitää mutiseepi.

Mutta keisarrinnassansa

salaa kiroo, salaa lausuu:

”Kaukana mun Saksassani

kohoavat lujat vuoret,

niiden salakomeroissa

kasvaa rauta sotapiiluun.

Kaukana mun Saksassani

ylenevät tammimetsät,

ja pisimmän tammen runko

piiluun oivan varren antaa.

Sä mun kallis Saksanmaani

olet kantava sen miehen,

joka tuskieni käärmeen

murskaava on sotakirvein”.

1. Paavi Gregorius saatuaan kuulla Henrik IV tulevan pyytämään vapautta pannajulistuksesta, meni maakreivitär Mathildin linnaan Canossaan, jonka edustalla Henrikin paljasjaloin 3 vuorokautta katuvana täytyi seistä. Suomentajan selitys.

Lähde: Heine, Heinrich 1910: Aikarunoja. Suomensi Hilja Liinamaa. Kyminlaakson Työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kotka.