Heinäkuunsää

Kirjoittanut Otto Manninen


Päivä hehkuva heinäkuun,
hervonnut tuulen tuntu,
neitoja sotkina salmen suun,
vartta ei varjele huntu.
Kukkea, ruusuinen kuultavuus
helliä päivän paahdon, –
Afroditenko synty uus
helmasta aallon vaahdon?
Kaukana autere karkeloi,
siintävi laivan sauhu.
Höyrypilli jo pitkään soi –
vallaton kiire ja kauhu!
Poiss’ ovat, aaltoko vei ne vai
ilmako, metsän lehto?
Autuas aalto, jok’ olla sai
kuolematonten kehto!
Autuas ilma ja metsä, maa:
Hellasta Pohjan mailla
saivat hetkisen heijastaa,
hehkua Hellaan lailla.
Helios orhinsa ohjaa päin
korkeuden sinivuorta,
kylmän maassakin kypsyttäin
hempeä neitsytnuorta.
Maassa, min kohta jo kytkee jää,
hankien alle mi haipuu,
kauneus, kauneus välkähtää,
maan ilo, ihme ja kaipuu.


Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.