Hautaus.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Templitornin kolkot kellot soivat,
Mustat saatot kalmistolle toivat
Elon kevähästä nuorukaista
Tuonen kaatamaista.
Hiljaa vainaa mullan suojaan suotiin,
Ympyräksi kumpu jälleen luotiin,
Ristin nosti murhe nukkujalle
Rauhan valkamalle.
Viime palvelus ol’ tehty, kansa
Hiljaa läksi taas – vaan nojallansa
Vasten jalavaa, mi kasvoi siellä,
Tyttö viipyi vielä.
Täällä viipyi, kunnes kaikk’ ol’ hiljaa;
Haudalle nyt astui, valkoliljaa
Tuoden, jonka uhras vainajalle
Vehmaan nurmen alle.
Uskollisna istuin itki siellä,
Päivän maillehenkin mennen vielä,
Sittekin kun öinen vaalas tähti
Taivahille lähti.
Aamusella löyttiin sieltä sitten;
Kuivunut ol’ lähde kyynelitten,
Vasten halaamaansa ristipuuta
Painoi kylmää suuta.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.