Haaksirikkoinen

Haaksirikkoinen. Kirjoittanut Heinrich Heine

Suomentanut Oskar Uotila.

Toivo ja rakkaus! Murskana kaikki!

Ja ma itse, niinkuin ruumis,

Jonk’ äissään meri on runsinut,

Makaan rannalla,

Autiolla, paljaalla rannalla.

Edessäni vyörivi vesiaavikko,

Takanani on vain surua ja kurjuutta,

Ja päälläni vaeltavat pilvet,

Muodottoman harmaat ilmattaret,

Jotka merestä sumusaavein,

Vett’ ammentavat,

Sitä vaivoin raastaa rehmivät,

Ja sen jälleen kaatavat mereen,

Surullista ja ikävää työtä,

Ja hyödytöntä, kuin on oma elämäni.

Aallot möyrivät, lokit riekuvat,

Muinoiset muistelmat elpyvät taas,

Unheiset unelmat, kuihtuneet kuvat,

Tuskaisen vienot, virkoavat.

Pohjolass’ elävi nainen,

Kaunis nainen, kuninkaallisen kaunis.

Soleaa cypressivartta

Verhoo haluisen valkea vaate;

Tumma kutrien kukkura,

Kuin autuas yö,

Valuen palmuskruunuisesta päästä,

Sepiyy uinuvan somasti

Somille, kalvaille kasvoille;

Ja somilta, kalvailta kasvoilta,

Suurena, tenhoisana, säteilee silmä,

Kuin musta aurinko.

Oi sa musta aurinko, kuink’ usein,

Ihastuttavan usein, join ma sinusta

Hurjia innonliekkejä,

Ja seisoin, ja horjuin, tulen huumeessa –

Silloin liiteli kyyhkyishempeä hymy

Yli ylpeiden, korkeakaaristen huulten,

Ja ylpeät, korkeakaariset huulet

Puhuivat sanoja, suloisia kuin kuudan

Ja vienoisia kuin ruusujen tuoksu –

Ja mun sieluni kohoui

Ja lensi, kuin kotka, taivahalle!

Vaiti, te laineet ja lokit!

Mennytt’ on kaikki, onni ja toivo,

Toivo ja rakkaus! Ma makaan maassa,

Hylkiö, haaksirikkoinen mies,

Ja painan palavat kasvoni

Kosteaan hietaan.

Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset. II. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.