Häätervehdys

Häätervehdys Aino ja Heikki Arkolle 14. IX. 1946 Kirjoittanut Otto Manninen

Ei vietetä ensimmäisiä

nyt Simpiän Heikin häitä.

Niit’ ollut on erinäisiä

jo Simpiän Heikkejä näitä.

Ei viimeisetkään nyt lie ne häät,

hääpäivä jo tää sen takaa.

Monet yljät ja morsiot kruunupäät

talon tarvis on vastakin vakaa.

Se Simpiän Heikkien työtä on,

talo tää, jalo, vanha ja vankka.

Ja siunaus ollut sen myötä on,

suku noussut suuri ja sankka.

Ja nuort’ yhä intoa, tarmoa

talo vanha se kyllä kysyy

ja korkean Antajan armoa,

joka polvesta polveen pysyy.

Rakas rakkaalle kun käden käteen lyö,

niin toivojen kultaisen lyhteen,

jost’ innon saa elon toimi ja työ,

he silloin sitovat yhteen.

Mikä vastaan kauneinna kangastaa,

oma taival kun eteen astuu,

meno myötäistä, vastaista vaihtuvaa,

oma valta ja myös oma vastuu?

On oikein, jos mies alat avartaa,

yhä jatkaa isien työtä,

yhä raivaa maata ja rakentaa –

siin’ olkoon siunaus myötä!

On paljon se, laarit jos laajentuu,

hyvä karjan on kasvu ja lypsy,

vaan kyllin ei, kyllin ei kaikki muu,

jos meissä ei ihminen kypsy.

Te nuoret, te herkät, se määränpää

ylin olkoon elonne tiellä,

sadon saakoon siunatun kypsyttää

valo sielunne pellossa siellä!

Elon, onnen se kaunis on kasvumaa,

siell’ ottaa se oikean oraan,

valon korkean alla se varttua saa,

se ei ole kylvetty soraan.

Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.