Galatea.

Kirjoittanut Pietro Metastasio
Suom. Otto Manninen.


Oi kaunis Galatea,
sa liljaa valkeampi,
sulompi, rusoisempi
kuin aamuruskon hempi,
sädettä päilyvämpi,
vaan tuulta häipyvämpi, häilyvämpi;
mua miksi, miksi ilkut, luo vain silloin,
kun uneen silmät suljen,
sa lohdukseni liidät,
kanss’ unen taas jo karkkoat, pois kiidät?
Sa tiedät, heti leimahdin ma lempeen,
kun meren tytär Doris
toi sinut, armas äitis,
kun kutsui kukkarintein
sua Etna, hyasintein
ja orvokein, ja niitä poimit, neito,
ja kohtelias siellä
ma opas olin rinteen rosotiellä.
Ma hehkuin, ah, ja lainkaan
mua et, sa julma, muista,
näe tuskaani, et suruani suista.
Miks, impi ilkkumieli,
mua karkkoat, sen kyllä tiedän: mulla
kun silmäripset korvasta on toiseen
ja sauva sankka pinja,
mi samontaani johtaa,
ja otsassa vain yksi silmä hohtaa.
Vaan näinp’ et halvaks ehkä
mua arvaisi, jos katsees
vain suopeammin kerran
mun muodolleni huomionsa soisi,
tai ei jo Akis armastajas oisi.


Lähde: Italian kirjallisuuden kultainen kirja. 1945. Toimittanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.