Galatea
Galatea. Kirjoittanut Pietro Metastasio |
Suom. Otto Manninen. |
- Oi kaunis Galatea,
- sa liljaa valkeampi,
- sulompi, rusoisempi
- kuin aamuruskon hempi,
- sädettä päilyvämpi,
- vaan tuulta häipyvämpi, häilyvämpi;
- mua miksi, miksi ilkut, luo vain silloin,
- kun uneen silmät suljen,
- sa lohdukseni liidät,
- kanss’ unen taas jo karkkoat, pois kiidät?
- Sa tiedät, heti leimahdin ma lempeen,
- kun meren tytär Doris
- toi sinut, armas äitis,
- kun kutsui kukkarintein
- sua Etna, hyasintein
- ja orvokein, ja niitä poimit, neito,
- ja kohtelias siellä
- ma opas olin rinteen rosotiellä.
- Ma hehkuin, ah, ja lainkaan
- mua et, sa julma, muista,
- näe tuskaani, et suruani suista.
- Miks, impi ilkkumieli,
- mua karkkoat, sen kyllä tiedän: mulla
- kun silmäripset korvasta on toiseen
- ja sauva sankka pinja,
- mi samontaani johtaa,
- ja otsassa vain yksi silmä hohtaa.
- Vaan näinp’ et halvaks ehkä
- mua arvaisi, jos katsees
- vain suopeammin kerran
- mun muodolleni huomionsa soisi,
- tai ei jo Akis armastajas oisi.
Lähde: Italian kirjallisuuden kultainen kirja. 1945. Toimittanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.