Fritiofin satu: 9. Ingeborgin valitus
| 8. Jäähyväiset | 9. Ingeborgin valitus. Fritiofin satu Kirjoittanut Esaias Tegnér |
10. Fritiof merellä |
- Syys on ja yö,
- myrskyten aallot ne laivaa lyö.
- Oi, toki keinuisin siellä
- miekkosen miellä!
- Kauvan ma näin
- purjeen, mi lensi jo läntehen päin.
- Oi, miten uhmisin yötä
- Fritiofin myötä!
- Aallokko sie,
- niin älä paisu, sa hiljemmin vie!
- Tuikkios, tähtönen taivaan,
- retkellä laivaan!
- Keväällä kait
- saapuvi hän, mut jo armas on vait,
- ei tule laaksossa vastaan,
- laulaissa rastaan;
- multahan maan
- raukka on riutunut rakkauttaan,
- tai sydän vertyvi heikon
- uhrina veikon.
- Haukka, sa jäät
- herratta nyt, mut sa lempeni näät!
- Itse, kun hän meni loitos,
- huolehdin hoitos.
- Loimehen luon
- näin sinut kintaalle urhoni tuon:
- silkki on siipi, kuin tulta
- kyntten on kulta!
- – Siivet sä sait,
- Freija, ja ilmojen halki sa hait
- pohjat ja etelät varmaan
- jäljessä armaan.[1] –
- Haukka, jos suot
- siipesi mulle, ei kannata nuot.
- Yhden on siivet, jotk’ kantaa,
- kuolo ne antaa.
- Olallen’ näin
- istu sa silmäten aavoille päin.
- Oi, miten mielemme halaa,
- eipä hän palaa!
- Kuollut kun lien,
- saapuvi hän, ja nyt muista, sa pien’:
- kuiski sa terveiset kuolleen
- Fritiofin huoleen!
- ↑ Freijan puoliso, Ööder, kulki laajalti maailmaa, ja Freija teki pitkiä vaelluksia häntä etsiäkseen.
Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.