Fritiofin satu: 22. Kuninkaanvaali
| 21. Ringin draappa | 22. Kuninkaanvaali. Fritiofin satu Kirjoittanut Esaias Tegnér |
23. Fritiof isänsä kummulla |
- ”Pois käräjiin!” Nää kutsut kiis
- jo halki maan.
- ”On kuollut Ring: te vaaliin siis
- nyt kuninkaan.”
- Saa maamies miekan vaarnaltaan,
- se säihkeen luo.
- Hän terää koittaa sormellaan,
- no, pystyy tuo!
- Ja pikkupojat riemuiten
- sen viereen jää;
- jos kaks ja kaks voi nostaa sen,
- he ylvästää.
- Mut tytär kirkkaaks kypärän
- jo kiillottaa
- ja punehtuu, kun kuvan hän
- siin’ nähdä saa.
- Mies käy jo kilpeen; loisto sen
- kuin lieska on.
- Sä terve, maamies rautainen,
- mies pakoton!
- Maan voima rinnastasi vaan
- on syntyään.
- Sä sodass’ olet muuri maan
- ja rauhass’ ään’.
- Nyt kilvet, aseet kalskii, niin
- kun yhtyvät;
- ja taivas-alla käräjiin
- he ryhtyvät.
- Käy Fritiof lakikivellen;
- häll’ edessään
- kuninkaanpoian piskuisen
- näät kultapään.
- Nyt melske muuttuu nurinaks:
- ”On lapsi vain!
- Tää kuningas ei sotijaks,
- ei suojaks lain!” –
- Mut Fritiof poian kilvellään
- nyt nostakaa:
- ”Te näätte kuninkaanne tään,
- jot’ toivoi maa.
- Kuink’ Aasain suku kasvoissaan
- häll’ esiintyy!
- Hän kilvell on kuin kotonaan, –
- kuin puussaan pyy!
- ”Ma vannon: hälle tarmoin, töin
- maan suojaan tään
- ja kruunull’ isän seppelöin
- ma poian pään.
- ”Forsete, poika Balderin,
- mua kuulkoon hän
- ja lyököön mun, jos rikkoisin
- ma valan tän!” –
- Kuin istuimella kuninkaan
- nyt poika on;
- kuin kotka nuori rotkossaan,
- on pelvoton.
- Ei veri nuori vuottaa vois,
- ei tyyneks jää;
- kuin uljain kuningas hän pois
- jo hypähtää.
- Nyt huudot kaikui ilmoihin:
- ”Hän valitaan!
- Sä kilvin nostettu[1], kuin Ring,
- oo riemu maan!
- ”Ja kunnes kasvat, ohjihin
- käy Fritiof maas.
- Jaarl Fritiof äitis kaunihin
- saa meiltä taas!” –
- Ääns Fritiof synkkään: ”Kuninkaan
- nyt vaali on,
- ei häät; mä omaan valintaan
- haen puolison.
- ”Käy tieni Balderlehdon luo;
- jo nornat kait
- on vastass’ siellä: kauvan nuo
- mua vuotti vait.
- ”Mun täytyy käydä puheluun
- kanss’ impyisten.
- He asuu alla aian puun[2]
- ja yllä sen.
- ”Kas, valju Balder vihaa, oi,
- mua vielä vain.
- Hän otti, hän vain antaa voi
- mun armahain.” –
- Nyt otsaa nuoren kuninkaan
- hän suutelee,
- vait lähtee poikki kangasmaan
- ja loittonee.
- ↑ Muinaiset Skandinaavilaiset tunnustivat valitsemansa kuninkaan nostamalla hänet kilvelle.
- ↑ Pyhä puu, jonka oksat ulottuivat yli maailman.
Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.