Fritiofin satu: 22. Kuninkaanvaali

21. Ringin draappa 22. Kuninkaanvaali.
Fritiofin satu
Kirjoittanut Esaias Tegnér
23. Fritiof isänsä kummulla


”Pois käräjiin!” Nää kutsut kiis
jo halki maan.
”On kuollut Ring: te vaaliin siis
nyt kuninkaan.”
Saa maamies miekan vaarnaltaan,
se säihkeen luo.
Hän terää koittaa sormellaan,
no, pystyy tuo!
Ja pikkupojat riemuiten
sen viereen jää;
jos kaks ja kaks voi nostaa sen,
he ylvästää.
Mut tytär kirkkaaks kypärän
jo kiillottaa
ja punehtuu, kun kuvan hän
siin’ nähdä saa.
Mies käy jo kilpeen; loisto sen
kuin lieska on.
Sä terve, maamies rautainen,
mies pakoton!
Maan voima rinnastasi vaan
on syntyään.
Sä sodass’ olet muuri maan
ja rauhass’ ään’.
Nyt kilvet, aseet kalskii, niin
kun yhtyvät;
ja taivas-alla käräjiin
he ryhtyvät.
Käy Fritiof lakikivellen;
häll’ edessään
kuninkaanpoian piskuisen
näät kultapään.
Nyt melske muuttuu nurinaks:
”On lapsi vain!
Tää kuningas ei sotijaks,
ei suojaks lain!” –
Mut Fritiof poian kilvellään
nyt nostakaa:
”Te näätte kuninkaanne tään,
jot’ toivoi maa.
Kuink’ Aasain suku kasvoissaan
häll’ esiintyy!
Hän kilvell on kuin kotonaan, –
kuin puussaan pyy!
”Ma vannon: hälle tarmoin, töin
maan suojaan tään
ja kruunull’ isän seppelöin
ma poian pään.
”Forsete, poika Balderin,
mua kuulkoon hän
ja lyököön mun, jos rikkoisin
ma valan tän!” –
Kuin istuimella kuninkaan
nyt poika on;
kuin kotka nuori rotkossaan,
on pelvoton.
Ei veri nuori vuottaa vois,
ei tyyneks jää;
kuin uljain kuningas hän pois
jo hypähtää.
Nyt huudot kaikui ilmoihin:
”Hän valitaan!
Sä kilvin nostettu[1], kuin Ring,
oo riemu maan!
”Ja kunnes kasvat, ohjihin
käy Fritiof maas.
Jaarl Fritiof äitis kaunihin
saa meiltä taas!” –
Ääns Fritiof synkkään: ”Kuninkaan
nyt vaali on,
ei häät; mä omaan valintaan
haen puolison.
”Käy tieni Balderlehdon luo;
jo nornat kait
on vastass’ siellä: kauvan nuo
mua vuotti vait.
”Mun täytyy käydä puheluun
kanss’ impyisten.
He asuu alla aian puun[2]
ja yllä sen.
”Kas, valju Balder vihaa, oi,
mua vielä vain.
Hän otti, hän vain antaa voi
mun armahain.” –
Nyt otsaa nuoren kuninkaan
hän suutelee,
vait lähtee poikki kangasmaan
ja loittonee.


  1. Muinaiset Skandinaavilaiset tunnustivat valitsemansa kuninkaan nostamalla hänet kilvelle.
  2. Pyhä puu, jonka oksat ulottuivat yli maailman.


Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.