Fritiofin satu: 18. Jäämatka

17. Fritiof saapuu kuningas Ringin luo 18. Jäämatka.
Fritiofin satu
Kirjoittanut Esaias Tegnér
19. Fritiofin kiusaus


Ring kuningas Ingborgin kestihin vie,
niin kirkas on lahden iljankotie.
”Älä jäälle sä käy”, kiels vieras tuo:
”se murtuu, ja syvä on kylmä vuo”. –
Hymys Ring: ”Vai kuningas hukkua vois,
ken pelkää, rannalle jääköön pois”.
Niin tuimasti vieras katsahtaa,
hän jalkaansa luistimet joutuin saa.
Käy juoksija huima jo kiitämään,
se korskuu tulta ja nostaa pään.
”Hepo hei!” huus kuningas, ”juoksija sie,
nyt näytä, ken Sleipnerin[1] verta lie!”
Käy kulku, kuin jään yli tuulispää,
ja turhiks Ingborgin pyynnöt jää.
Mut jouten ei seisonut luistajakaan,
ohi heidän hän kiiti, kun tahtoi vaan.
Monen kirjaimen jäähän hän riimustaa,
yli nimensä Ingeborg kulkea saa.
Noin kirkasta selkää he kiitää vaan,
mut allapa väijyvi viekas Raan.
Hän hopeakattoonsa reiän luo,
ja jo siinä on aukossa reki tuo.
Sulo Ingborgin kelmeni poskipäät,
mut vieraan tuulena saapuvan näät.
Hän iskee luistimen reunaan jään
ja nostaa harjasta liinakon pään.
Ja yhteen heittohon köykäiseen
hän kääntää jäälle varsan ja reen.
”Sepä heitto,” nyt kuningas virkahti pois,
”Sitä Fritiof ei uljaammin tehnyt ois!”
Niin jälleen he kääntyivät kotiin päin;
jäi kevääsen sinne nyt vieras näin.


  1. Oodenin hevonen, jolla oli kahdeksan jalkaa.


Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.