Franzén’ille (Avellan)

Franzén’ille. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Lauloitkos jo viimis kerran täällä

Lempilaulantas,

Sa, ku veit, kuin kiuru syksysäällä,

Soinnun muassas?

Eikö maa, joll’ loisti aamus koitto,

Päiväs kulta myös,

Nähdä saakkaan, kuinka iltas soitto

Kaunistavi työs?

Unhoitatkos Ruotsin kukastoissa

Synnyin-laaksoset,

Vaiko satakielten soitannoissa

Rastaan sävelet?

Mont’ on talvea jo peittänynnä,

Lähtös jälkeen, maan;

Kevät tuil ja laululinnut ynnä,

Sie et tullut vaan.

Lehdistöissäs unta lempeätä

Yönen uinailee,

Kukka pienin kastekirpilätä

Siellä piiltelee:

Aivan niin, kuin koska kuljit vielä

Kotivirrallas,

Poimit kukkia, tai ihamiellä

Mietit laulujas.

Kun nyt noilla seuduin, talven mennen,

Taasen kevästää,

Eik’ ois armas, missä lauloit ennen,

Vielä kyyneltää?

Oulun linna vaikk’ on hävinnynnä,

Vaikk’ on eessäsi

Raunioita, miss’ oot syntynynnä,

Missä kasvoitki;

Oispa hauska tuolla aateskella

Aikaa ollutta,

Suojan paikkaa, viirinsalkosella

Laululintusta.

Tuuli vinkuu Auran opistossa;

Saa tok’ sinnekin!

Muistot rakkaat siellä tuhkastossa

Löydät kuitenkin!

Tullos, maas sun sulkee helmahansa,

Oi, niin mielellään;

Minne saavut, kukkia käy kansa

Tielles kylvämään.

Niinkuin kevät päivää tervehtävät

Sua asunnat;

Niinkuin ystävälle äänähtävät

Sulle kaikunnat.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.