Franzén’ille (Avellan)

Franzén’ille.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Lauloitkos jo viimis kerran täällä
Lempilaulantas,
Sa, ku veit, kuin kiuru syksysäällä,
Soinnun muassas?
Eikö maa, joll’ loisti aamus koitto,
Päiväs kulta myös,
Nähdä saakkaan, kuinka iltas soitto
Kaunistavi työs?
Unhoitatkos Ruotsin kukastoissa
Synnyin-laaksoset,
Vaiko satakielten soitannoissa
Rastaan sävelet?
Mont’ on talvea jo peittänynnä,
Lähtös jälkeen, maan;
Kevät tuil ja laululinnut ynnä,
Sie et tullut vaan.
Lehdistöissäs unta lempeätä
Yönen uinailee,
Kukka pienin kastekirpilätä
Siellä piiltelee:
Aivan niin, kuin koska kuljit vielä
Kotivirrallas,
Poimit kukkia, tai ihamiellä
Mietit laulujas.
Kun nyt noilla seuduin, talven mennen,
Taasen kevästää,
Eik’ ois armas, missä lauloit ennen,
Vielä kyyneltää?
Oulun linna vaikk’ on hävinnynnä,
Vaikk’ on eessäsi
Raunioita, miss’ oot syntynynnä,
Missä kasvoitki;
Oispa hauska tuolla aateskella
Aikaa ollutta,
Suojan paikkaa, viirinsalkosella
Laululintusta.
Tuuli vinkuu Auran opistossa;
Saa tok’ sinnekin!
Muistot rakkaat siellä tuhkastossa
Löydät kuitenkin!
Tullos, maas sun sulkee helmahansa,
Oi, niin mielellään;
Minne saavut, kukkia käy kansa
Tielles kylvämään.
Niinkuin kevät päivää tervehtävät
Sua asunnat;
Niinkuin ystävälle äänähtävät
Sulle kaikunnat.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.