Ensi lemmelle.
(Runeberg.)
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


   Mä kerran kysyin ensi-lemmeltäin:
Eloni koitar, kussa synnyit sä,
Ja mistä saat sä valon vienoisen?
   Ja tähdyt vastaa: Taisit useinkin
   Sä nähdä pilvein peittelevän mun.
Mä sanoin: Pimeyden, päivän syntymänä
On pilvi usein silmäs peittänyt!
Haihtuipa se – sä loistat, lumoen vaan yhtä.
   Ja tähdyt taasen: Näithän useinkin
   Kuin päivän valo minut himmentää?
Mä sanoin: monen päivättären näin
Mä lumo-loistollaan tulest sulkevan,
Vaan illoin sammui se – ja sä et ensinkään.
   Ja tähdyt taas: Luotatko valooni,
   Ja sytytätkö siinä olemus-toivosi?
Ma sanoin: Pilvelöitse tunnen sun,
Ja päivätärten heijastuksen jälkeen,
Ja halki haudan valosi vaikuttaa.
   Ja tähdyt taas: Tunnetko tuikkeeni?
   Mä hempi-huokaus vaan olen sydämesi,
   Mi lentoon lähti rannan toivoilla;
   Mä salama o’on elämääsi vaan,
   Mi kulki – sädehtien – kotomaillensa;
   Mä aurinkoinen olen sielusi
   Ja vienoin valoin sua elähdytän.

–[Fann]y –[Frima]n.


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 12.10.1878.