Enfant perdu.

Kirjoittanut Heinrich Heine


Asemaa hyljättyä taisteluissa
Ma kolmetoista vuotta puolustin.
En voittoon luottanut ma tuonen suissa,
En koskaan tiennyt, jäänkö henkihin.
Yöt päivät valvoin, – nukkua en saanut,
Ma leiritelttasessa kumppalein, –
Ja unenkin myös vei, jos oisin maannut,
Tuo vankka kuorsaus näiden sankarein.
Yön aikaan usein huoliin sorruin viimein,
Myös pelkoon – houkka vain on peloton –
Ja karkoittaaksen’ nuo, ma riettain riimein
Taas vihelsin jo herjalaulelon.
Niin, valpas olin, – pyssy, missä tuumat! –
Ja ilmestyipäs epäiltävä ken,
Ma ammuin oikein, lähetin jo kuumat,
Tulikuumat luodit ruojan ruumiisen.
Mut toisekseen myös sattua voi vielä,
Ett’ inha ruoja tää, hän samoinkin,
Ties oikein ampua, – ja, oi, en kiellä,
Mun vuotaa haavat, – verryn kuivihin.
On avoin vartio! – Mun vuotaa haavat. –
Yks kaatuu, toiset työtä jatkamaan! –
Mut voittaen ma kuolin, aseet saavat
He ehjät multa, – sydän särkyi vaan.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.