En soimaa...

Kirjoittanut Heinrich Heine


I. muokkaa

En soimaa, vaikka surmaniskun soi
kadonnut rakkaus! en kapinoi.
Kimaltaa hohtokivet kulmillas,
ei lankee säde ainut rintahas.
Unessa näin ma sinut, onneton,
sydämes yön näin kolkon, aution,
kyyn kylmän sydämesi juuria
näin syövän, näin, kuink’ olet kurja sa.

II. muokkaa

Oot kurja, mut en soimaa kuitenkaan; –
olkaamme kurjia siis kumpikin!
Siks kun käy sairaat syämet kuolemaan
olkaamme kurjia siis kumpikin.
Nään pilkan huulillasi värjyvän,
välkähtää silmäs lieskoin uhmaavin,
kohoovan näen rintas ylpeän, –
ja kurja oot mun laillain kuitenkin.
On huultes pilkka tuska sanaton,
sa katsees uhman maksat kyynelin,
kätketty ylvään rintas haava on, –
olkaamme kurjia siis kumpikin.

Suom. Aarni Kouta.


Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.