Elsa Heporaudalle

Elsa Heporaudalle 31. VIII. 1943 Kirjoittanut Otto Manninen

Sana täält’ ei lentämällä lennä,

merkkipäivä ehti olla, mennä,

monta päivää päälle mennä ehti,

ennenkuin toi edes tiedon lehti.

Mutta verkkaan, kun ei vikkelämmin,

toki lähtee toivotus nyt lämmin

takaa sankkain Savon salojenkin,

majasta jo Matti Myöhäisenkin.

Lähtee hengen työlle heilivälle,

innolle, sen elävöittäjälle,

Savon siipisielu-tyttärelle,

sydänsyväin näkijättärelle.

Lähtee, vaikk’ on hidas, jäykkä kieli,

kiitos aarteista, mit’ aulis mieli

meille rikkaist’ antoi aarnioistaan,

sielun helmen heleämmän toistaan.

Saajill’ onni, auvo antajalla,

riemu ajan ankarankin alla,

ett’ on innoittunut Suomen nainen,

sielu rikas, kaunis, kalevainen.

Ett’ on sydämessä syvä voima,

hehku, hengen, aatteen aateloima,

syvä ääni, kuultu tunnoin herkin,

vaikk’ on aika alla pedon merkin.

Vielä paljon, paljon antaa suotu

olkoon sen, ken antajaks on luotu,

hengen ase herkkä, helkkyväinen

olla, voittoisasti välkkyväinen!

Suotu paljon elää suurta, syvää,

sadot runsaat koota kultajyvää

elon vainiolta avaralta

Suomen aittaan, talteen talven alta!

Suotu viettää monet merkkipäivät

kirkkaat kuin ne, jotka taa jo jäivät,

myöspä merkkipäivät, – hetket moiset,

monet juhlat, joist’ ei tiedä toiset.

Juhlat, joissa innoituksen soihtu

väkevästi palaa, luo sen loihtu,

ett’ ois viesti vivahduksin kaikin,

niinkuin hän sen saattaaksensa saikin!

Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.