Elo ja Kuolo
Elo ja Kuolo. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Elon enkel’ Luojan kädell’ istuiksen,
- Alla maa viel’ uinui lapsuudessahan;
- Näki korkuudestaan Korkein suuttuen
- Ensi synnin siinä nyt jo versovan.
- Lennä, lausui Herra elon hengellen,
- Rankaiseppa maata syntiin uupuvaa!
- Älköön riemu kukkiko siell’ ikuinen,
- Turmelust’ ei mikään luotu välttää saa!
- Herran airut lensi maahan syntisään,
- Riehui kalvallaan, kun Herra käski näin;
- Mullan lapsi turman jäljet nähtyään,
- Valkohengen kutsui Kuoloks’, säikähtäin.
- Korkee niittomies ei säästä. – Kalvallaan
- Kaataa halvat ruohot, tammet korkeat;
- Suuret pienet, orjat herrat – kaikki vaan
- Ankaraa ja voimakasta kammoovat.
- Mutta täällä kaatamista uhreistaan
- Jalouden hän korjaa heissä piillehen,
- Saasta-aineksista puhdisteltuaan
- Sovitellen kaikki vie taas Herrallen.
Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.