Davidin 10 Psalmi.
(Runebergin mukaan.)
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Kasvos, Herra, kätkeissäsi,
Kova käsi
Vihamiehen ilmestyy.
Miksi olen, turvatonna,
Avutonna,
Kasvoistasi heitetty?
Juonillansa viekas monta
Voimatonta
Tuimaan tuskaan saattelee;
Puoleensa hän monta liittää:
Paljon siitä
Heikon tila pahenee.
Teoistaan ne kerskaelee,
Sadattelee
Pyhäin töitä hyviä,
Jumalaakin sananensa
Neuvoinensa
Ilkiästi irvistää.
Synnin orja, pöyhkiänä,
Röyhkiänä,
Omaan luottain voimahan,
Sanoo, avain sydämensä,
Epäävänsä
Olemista Jumalan.
Toivoin jonkun toimen hyvän
Menestyvän,
Omaa vaan hän katselee,
Hallitusti huolimaton,
Perikatoon
Kaiket muut hän tuomitsee.
Ei hän luule muuttuvaisen,
Puuttuvaisen
Onnensakaan olevan,
Ennen kun se katkeava,
Katoava
Hetkellä on kuoleman.
Viatonta viekotella,
Kadotella
Tekee hänen mielensä;
Alinomaa väijyksissä
On hän, missä
Koneihin sais köyhiä.
Lohdutustakin hän ottaa,
Lausuin: totta
Sulkee Herra silmänsä,
Vapahtaa mun tuomiosta
Eikä kosta:
Teinhän ennen tehtyä.
Miksi kauvan voimas peität,
Miksi heität
Unhotatki omasi,
Miksi häijyt pelkäämättä
Saavat pettää,
Pahaa tehdä iäti?
Tietäin toki, ettet jätä
Säälimätä
Turvaavia armoosi,
Asiani haltuus annan
Sekä kannan
Hyvin mielin vaivani.
Sinun valtas, Jumalani,
Kuninkaani,
Kaiket vallat voittaapi:
Nöyryttelet ylpeet ratki,
Pelastatki
Vihoistansa henkeni.
Sinun armoos köyhä luottaa,
Eikä suotta:
Kuulet huudon hurskahan.
Siis hän toivoo, kärsein, sietäin,
Hyvin tietäin
Ilon vihdoin tulevan.

–t–t–t– [K. L. Lindström]


Lähde: Sanomia Turusta 2.8.1859.