Belsazar
Belsazar. Kirjoittanut Heinrich Heine |
- Yö puolittain jo mennyt on,
- Ja levollaan on Babylon.
- Vaan linnassa kuulun kuninkaan
- Hovijoukkio jatkavi meluaan.
- Belsazarin salissa soitto soi,
- Hän vierainensa nyt aterioi.
- Rivi loistava miehiä istuilee
- Ja jaloa viiniä maistelee.
- Niin kiikkuvat maljat ja riemu käy;
- Se ruhtinan mieltä ei häirivän näy.
- Mut ruhtinan poskuset hehkun saa,
- Jalo juoma se uljuutta innostaa.
- Miel’ yltyvi hällä, ja rohkeuttaan
- Jumaluutta nyt käypi hän herjaamaan.
- Ja pöyhkien julkea herjailee!
- Koko joukkio myöntäen nyökkäilee.
- Kun uhkea ruhtina ääneen huus,
- Ees takasin riensihe passari uus.
- Tää kulta- ja hopia-kaluja tuo;
- Oli Jehovan temppelin ryöstöä nuo.
- Ja ruhtinan kätehen julkeaan
- Pyhä pikari, täytetty, tarjotaan.
- Sen pohjahan kohta hän tyhjentää;
- Suu vaahdossa sitte hän räyhähtää:
- ”Jehovah! miss’ on sinun valtikkasi –
- Its’ olen ma Babelin kuningas!”
- Mut tuon oli lausunut julmuri juur,
- Niin pelkohon uupui röykkeys suur.
- Nyt naurukin vaikeni kerrassaan;
- Koko seura on vait kuni haudassaan.
- Ja katso ja katsos! seinällen
- Tuli silmihin ihmiskätönen;
- Ja piirteli, piirteli seinällen
- Tulikirjoitusta – he näkivät sen.
- Jääjäykkänä istuvi kuningas,
- Ja muoto on kalman kalvakas.
- Hovijoukkio kaikk’ oli kauhuissaan.
- Ei tohtinut kenkään liikkuakaan.
- Tuli tietäjöitäkin, vaan ei nää
- Punakirjaimia voi selvittää.
- Belsazarin, ennenkun loppuu yö,
- Oma palvelusväkensä hengiltä lyö.
Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.