Avioelämästä/Luku 3
| Toinen osa | Kolmas osa Avioelämästä Kirjoittanut Martti Luther |
Kolmanneksi, puhuaksemme avioelämästä sellaistakin, mikä on sielulle hyödyksi, katsokaamme nyt, miten tässä säädyssä on elettävä kristillisesti ja jumalisesti. Mutta minä tahdon vaiti ollen jättää sikseen aviovelvollisuuden, miten siihen on tarjouduttava ja miten siitä kieltäydyttävä, niin kuin muutamat saarnamiehet aika häpeämättömästi tässä asiassa yllyttävät vastenmielisyyteen sitä kohtaan. Muutamat asettavat myös erityisiä aikoja sitä varten ja pitävät poikkeuksina joulupäiviä ja raskauden tilaa. Minä jätän asian siihen, mihin Paavalikin sen jättää sanoessaan: "Parempi on naida kuin palaa» 1. Kor. 7:9 samoin: »Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä» (1. Kor. 7:9). Joskaan ei kristillisen avioväen pidä antaa pahan himon kiihkon hallita itseään, niin kuin Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille (1. Tess. 4:5), niin on kuitenkin jokaisen koeteltava itseään, ettei antaudu pidättäytymisellään haureuden tai muiden syntien vaaraan, ja jätettävä huomiotta juhla- tai arkipäivät tai muut ruumiilliset syyt.
Mutta siitä tahdomme enimmän puhua, että aviosääty on joutunut jokaisen silmissä huonoon huutoon. On pakanallisia kirjoja, jotka kuvaavat pelkästään naisten paheita ja avioliiton vastenmielisiä puolia, joten muutamat ovat arvelleet, että vaikka itse viisaus olisi nainen, niin ei pitäisi naida. Kerrotaan roomalaisen raatiherran kerran yllyttäneen nuorukaisia ottamaan vaimon itselleen (sillä kaupunki tarvitsi paljon ihmisiä ainaisen sodan vuoksi). Silloin hän sanoi: Rakkaat nuorukaiset, jos voisimme <<<0205>>> elää ilman vaimoja, niin olisimme pelastuneet suuresta mielipahasta. Mutta koska ei voi elää ilman heitä, niin ottakaa vaimot jne. Tällaista puhetta muutamat moittivat taitamattomaksi, olipa se yhä enemmän pelästyttänyt nuoria miehiä. Mutta toiset sanoivat: Koska Metellus on urhea mies, hän on puhunut oikein, sillä kunnon miehen on sanottava totuus kiertelemättä ja teeskentelemättä.
Niinpä he ovat päättäneet, että nainen on välttämätön paha ja ettei yksikään talo voi olla ilman tätä pahaa. Tämä on nyt sokeiden pakanoiden puhetta, he kun eivät tiedä, että mies ja nainen ovat Jumalan luomuksia, ja herjaavat hänen töitään aivan niin kuin mies ja nainen olisivat tarkoituksettomasti ilmestyneet. Olen myös sitä mieltä, että jos naiset kirjoittaisivat kirjoja, he kertoisivat miehistä samaa. Mutta mitä he eivät ole kirjoittaneet, sen he kuitenkin saavat aikaan yhdessä ollessaan valituksillaan ja jaaritteluillaan. Tapaahan vielä joka päivä vanhempia, jotka (sairautensa unohtaen ja kylläisinä kuin hiiret jauholaarissa) kehottavat ja yllyttävät lapsiaan pappis- ja nunnaelämään, kuvailevat heidän eteensä avioelämän vaivoja ja pahoja päiviä ja näin antavat omat lapsensa perkeleen omiksi, niin kuin joka päivä on nähtävissä, toimittaen heille ruumiin puolesta hyvät päivät, mutta sielut helvettiin.
Kun nyt Jumalan täytyi kärsiä pakanoiden taholta tällaista tekonsa herjaamista, antoi hän heille myös heidän palkkansa, josta Paavali kirjoittaa (Room. 1:24), ja hylkäsi heidät haureuteen, saastaisuuteen, kunnes he siitä pitäen eivät häpäisseet naisia, vaan poikia ja järjettömiä eläimiä, samoin naiset vastavuoroisesti itseään ja toinen toistaan. Ja niin kuin he herjasivat Jumalan töitä, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, jota pakanallisetkin kirjat ovat mitä häpeämättömimmin täynnä.
Ettemme sokeasti rynnistäisi, vaan vaeltaisimme kristillisesti, niin pidä ensinnäkin lujasti kiinni siitä, että mies ja nainen ovat Jumalan teko, ja pidä kiinni sydämesi ja suusi äläkä moiti Jumalan tekoa sanoen pahaksi mitä hän sanoo hyväksi. Hän tietää paremmin kuin sinä itse, mikä on hyvää ja sinulle hyödyksi, niin kuin hän sanoo: »Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun» (1. Moos. 2:18). Siitä näet, että hän sanoo naista hyväksi ja avuksi. Mutta jos toisin määrittelet, on varmasti oma vikasi, ellet ymmärrä etkä usko Jumalan sanaa ja tekoa. Katsohan, tällä sanalla Jumala tukkii suun kaikilta, jotka valittavat ja solvaavat avioliittoa.
Sen vuoksi pitäkööt nuoret miehet varansa, etteivät pakanallisia kirjoja <<<0206>>> lukiessaan ja yleistä valitusta kuullessaan ammenna myrkkyä. Sillä perkele ei ole avioelämästä hyvillään: ilmeneehän siinä Jumalan työ ja hyvä tahto. Sen vuoksi hän sallii maailmassa niin paljon huutaa ja kirjoittaa sitä vastaan pelottaakseen ihmisiä jumalisesta elämästä ja pitääkseen heidät haureuden ja häpeällisten syntien pauloissa. Minusta näyttää siltä, että Salomokin, vaikka hän soimaa pahoja naisia, on kuitenkin sanonut näitä Jumalan herjaajia vastaan: »Joka vaimon löysi, se onnen löysi, ja saa Herralta mielisuosion» (Sananl. 18:22). Mikä on tämä onni ja mielisuosio? Sitä tutkikaamme.
Maailma sanoo avioliitosta: lyhyt ilo, pitkä mielipaha. Mutta sanokoon mitä tahtoo: mitä Jumala luo ja tahtoo, se on sille pilkan aihe. Mitä sillä on huvia ja iloa avioliiton ulkopuolella, sen se luullakseni parhaiten havaitsee omassatunnossaan. On kokonaan eri asia olla avioliitossa ja ymmärtää avioelämää. Joka on avioliitossa eikä ymmärrä avioelämää, se ei voi ikinä elää siinä kokematta vastenmielisyyttä, vaivaa ja surkeutta. Hänen täytyy valittaa ja herjata niin kuin pakanat ja järjettömät, sokeat ihmiset. Mutta joka sen ymmärtää, hän saa siitä herkeämätöntä huvia, iloa ja rakkautta, niin kuin Salomo sanoo: »Joka vaimon löysi, se onnen löysi» (Sananl. 18:22) jne.
Ne, jotka sen ymmärtävät, uskovat vahvasti, että Jumala on avioliiton asettanut, pannut miehen ja naisen yhteen, säätänyt lasten synnyttämisen ja lasten hoidon. Sillä heillä on siitä Jumalan sana (1. Moos. 1:28), niin että he ovat varmoja siitä ettei hän valehtele. Sen vuoksi he ovat myös varmoja siitä, että tämä sääty kaikkineen, olennaisimpia ominaisuuksiaan myöten, tekoineen ja kärsimyksineen, olipa siinä mitä tahansa, on Jumalalle otollinen. Sanopa minulle: kuinka voi sydämellä olla suurempaa onnea, rauhaa ja huvia kuin Jumalassa, kun se on varma siitä, että sen olotila, sen olennaisin laatu ja työ ovat Jumalalle otolliset? Katso, tätä merkitsee: »löytää vaimo». Monilla on vaimot, mutta harva »löytää vaimon». Miksi? He ovat sokeita, eivät kykene huomaamaan, että on Jumalan tekoa ja Jumalalle otollista se, mitä he vaimoineen tekevät ja miten elävät. Jos he tämän huomaisivat, ei yksikään nainen olisi heistä niin ruma, niin paha, niin häijy, niin köyhä, niin sairas, etteivät saisi (siitä) sydämensä iloa, koska he alati voivat muistuttaa Jumalaa hänen teostaan ja luomuksestaan ja tahdostaan. Ja kun he näkevät, että tämä on rakkaalle Jumalalle otollista, niin heillä voi olla rauhaa kärsimyksissä ja huvia kesken mielipahan, iloa kesken murheen, aivan niin kuin marttyyreilla kärsimyksissään.
On meidän vikamme, että arvostelemme Jumalan tekoa omien tuntemustemme emmekä hänen tahtonsa mukaan, vaan katsomme sitä, mitä tavoittelemme. <<<0207>>> Siksi emme kykene ymmärtämään hänen tekojaan, ja meidän on tehtävä pahaa siitä, mikä on hyvää, ja saatava mielipahaa siitä, mikä on huvia. Eihän mikään ole niin pahaa, ei edes kuolema, ettei se olisi suloinen ja siedettävä, kunhan vain tiedämme ja olemme varmat, että se on Jumalalle otollista. Sitten seuraa siitä heti se, mistä Salomo puhuu Sananl. 18:22:ssa: »Hän saa Herralta mielisuosion.»
Otahan vaari, kuinka tuo viisas portto, luonnollinen järki (jota pakanat ovat noudattaneet tahtoessaan olla oikein viisaita) katselee avioelämää. Hän nyrpistää nenäänsä ja sanoo: Minunko pitäisi liekuttaa lasta, pestä kapaloita, sijata vuoteita, haistella pahaa hajua, valvoa yöt läpeensä, kuulla lapsen itkua, parantaa sen ruvet ja rokot, sitten vielä hoitaa vaimoani, elättää hänet, nähdä vaivaa, huolehtia tuosta, huolehtia tästä, tehdä tämä ja tuo, kärsiä tämä ja tuo ja mitä muuta vastenmielistä ja vaivaa aviosäädyssä opitaan? Oi sinä kurja miesparka, jos olet vaimon ottanut, niin hyi hyi sitä surkeutta ja mielipahaa! Parempi on pysyä vapaana ja viettää huoletonta rauhallista elämää. Tahdonpa ruveta papiksi tai nunnaksi, vieläpä kehottaa siihen lapsianikin.
Mutta mitä sanoo tähän kristillinen usko? Se avaa silmänsä ja katselee kaikkia näitä halpoja, vastenmielisiä, halveksittuja töitä hengessä ja huomaa: ne ovat kaikki kaunistetut Jumalan mielisuosiolla kuin kaikkein kalleimmalla kullalla ja jalokivillä, ja sanoo: Ah Jumala, koska olen varma siitä, että loit minut mieheksi ja synnytit lapsen kupeistani, olen myös varma siitä, että se on sinulle mitä otollisinta, ja tunnustan sinulle, etten ole arvollinen lasta liekuttamaan, sen kapaloita pesemään tai sitä ja sen äitiä hoivaamaan. Miten olenkaan ansiottani päässyt tähän arvoon, että tiedän varmasti palvelevani sinun luomuksiasi ja sinun rakasta tahtoasi? Voi kuinka mielelläni sitä teen, vaikka se olisi vieläkin halvempaa ja halveksitumpaa. Nytpä eivät minua kyllästytä pakkaset eivätkä helteet, ei vaiva eikä työ, kun tiedän varmasti sen olevan sinulle otollista!
Näin tulee myös vaimon ajatella töitään suorittaessaan: lasta imettäessään, liekuttaessaan, kylvettäessään ja sitä kaikin tavoin hoivatessaan tai muuten ahertaessaan ja miestään auttaessaan ja ollessaan kuuliainen. Nämä ovat kaikki pelkkiä kultaisia, jaloja töitä. Näin on myös lohdutettava ja vahvistettava synnytyskivuissa olevaa vaimoa, ei loruillen hänen ympärillään taruja ja muita hupsuja ämmäinjuttuja, vaan puhellen hänelle näin: Ajattelepa, rakas Kerttu, että sinä olet nainen ja Jumalaa miellyttää se, mitä hän on sinulle tehnyt; pane ilomielin turvasi hänen tahtoonsa ja anna hänen päästä sinussa oikeuksiinsa. Anna lapsen tulla ja tee sen ohessa kaikki voitavasi; jos tällöin kuolet, lähde rauhassa: onnekas olet,<<<0208>>> sillä sinä kuolet jalossa työssä ja Jumalalle kuuliaisena. Niin, ellet olisi nainen, pitäisi sinun yksistään tämän työn tähden toivoa olevasi nainen (voidaksesi) niin jalosti Jumalan työtä ja tahtoa täyttäessäsi kärsiä kovasti ja kuolla. Sillä tästä on olemassa Jumalan sana, joka on sinut sellaiseksi luonut ja sinuun pannut sellaisen vaivan. Sano minulle, eikö tämäkin tiedä (niin kuin Salomo sanoo Sananl. 18:22:ssa) Jumalan mielisuosion saamista tällaisenkin hädän keskellä?
Sanopa nyt minulle: jos mies peseskelee lapsen kapaloita tai tekee sen hyväksi halpa-arvoisia töitä ja jos kaikki häntä pilkkaavat ja pitävät hölmönä ja naismaisena, vaikka hän kuitenkin tekee sen aikaisemmin mainitsemassamme tarkoituksessa ja kristillisessä uskossa, rakkaani, sanohan, kuka tässä parhaiten pilkkaa toista? Jumala kaikkine enkeleineen luomakuntansa kanssa hymyilee, ei kapaloiden pesemistä, vaan sitä, että hän tekee sen uskossa. Mutta jokaista pilkkaajaa, joka katsoo vain tekoa eikä näe uskoa, pilkkaa Jumala ja hänen luomakuntansa maailman suurimpana narrina, niin, tällaiset ovat vain itselleen pilkaksi, ovat viisaudessaan vain mielettömiä typeryksiä.
Niinpä Kyprianus, tuo oivallinen ja suuri mies ja pyhä marttyyri, kirjoittaa, että vastasyntynyttä ja kastamatonta lapsukaista olisi suudeltava noiden parhaillaan työssä olevien Jumalan käsien kunniaksi. Mitä luulisitkaan hänen sanovan kastetusta pienokaisesta? Hänpä oli tosikristitty mies, joka ymmärsi oikein Jumalan teot ja luomukset ja ne sellaisiksi arvioi. Sen vuoksi sanon, ettei yksikään munkki tai nunna, joka uskoa vailla rauhoittaa mieltään noudattamalla siveyttä ja järjestönsä sääntöjä, ole arvollinen liekuttamaan lasta tai keittämään sille puuroa, olipa se vaikka äpärä. Syy: heidän järjestöllään ja elämällään ei ole Jumalan sanaa tukenaan, eivätkä he voi liioin kerskata sillä, että heidän tekonsa on Jumalalle otollista, niin kuin voi tehdä nainen, vaikkapa kantaisi aviotonta lasta.
Tämän sanon oppiaksemme, kuinka jaloa on, jos joku on siinä säädyssä, jonka Jumala itse on asettanut, ja koska siihen sisältyy Jumalan sana ja mielisuosio, niin kaikki tämänsäädyn teot, sen olennaisin laatu, sen kärsimykset tulevat pyhiksi, jumalallisiksi ja jaloiksi, niin että Salomo syystä toivottaa onnea sellaiselle miehelle ja sanoo: »Iloitse nuoruutesi vaimosta» (Sananl. 5:18), ja Saarn. 9:9:ssä: »Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina turhan elämäsi päivinä.» Näitä sanoja Salomo ei suinkaan sano lihallista iloa ajatellen, sillä hänessä puhuu Pyhä Henki, vaan hän lohduttaa Jumalassa niitä, joilla on vaivaa avioelämässään, Jumalan järjestyksen herjaajia vastaan, jotka eivät etsi siitä, kuten pakanat, muuta kuin lihallista ja ajallista hekumaa sitä löytämättä.
<<<0209>>>
Toisaalta opimme, kuinka onneton on hengellinen munkki- ja nunnasääty sinänsä, siinä kun ei ole Jumalan sanaa eikä mielisuosiota ja kun sen kaikki teot, sen olennaisin laatu ja kärsimykset ovat epäkristillisiä, turhia ja häpeällisiä, niin että Kristus syystä sanoo ja pelottaa Matt. 15:9:ssä: »Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.» Sen vuoksi aviovaimo ei ole verrattavissa luostarinaiseen, mikäli edellinen elää uskossa oman säätynsä ymmärtäen ja jälkimmäinen hengellisessä säädyssään röyhkeästi, ilman uskoa, aivan kuten Jumalan tiet eivät ole verrattavissa ihmisten teihin, niin kuin hän sanoo Jes. 55:9:ssä: »Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne.» Suuri armo on sen osana, jolla on Jumalan sana tukenaan, niin että hän voi puhua Jumalan kanssa, muistuttaa häntä siitä ja sanoa: »Katso, näin sinä olet sanonut, tähän sinä olet mieltynyt.» Mitäpä on sellaisella ihmisellä väliä, vaikkei se olekaan koko maailman mieliksi, vaan pilkan aihe.
Mutta että avioväelläkin on suurimmaksi osaksi pelkkää mielipahaa ja surkeutta, se ei ihmetytä, sillä he eivät tiedä, mikä on Jumalan sana ja tahto heidän säädystään; siksi he ovat yhtä onnettomia kuin munkit ja nunnat, kummatkin ilman lohdutusta ja luottamusta Jumalan mielisuosioon. Sen vuoksi on mahdotonta, että he voisivat kestää oikein ulkonaisia vastoinkäymisiä ja vaivoja, sillä ihmiselle käy ylivoimaiseksi, jos hänellä on sisäistä ja ulkoista mielipahaa. Jos he eivät sisäisesti ymmärrä omaa säätyään Jumalalle otolliseksi, niin siinä jo on mielipahan aihe. Jos he etsivät siitä ulkonaista huviaan, niin he erehtyvät, ja niin yhtyy toinen mielipaha toiseen: siitäpä koituu pakostakin voivottelua ja kirjoittelua vaimoista ja aviosäädystä.
Sillä Jumalan järjestys ja teko on otettava vastaan ja kestettävä Jumalan sanan ja luottamuksen varassa, ja niin täytyykin tehdä, muutoin siitä on vahinkoa ja se käy sietämättömäksi. Sen vuoksi Paavali punnitsee sanansa taitavasti sanoessaan: »Ne, jotka niin tekevät (menevät naimisiin), joutuvat kärsimään ruumiillista vaivaa» (1. Kor. 7:28), ts. ulkonaista mielipahaa. Mutta hän vaikenee hengellisestä, sisäisestä ilosta, koska ulkonainen mielipaha on yhteinen kummallekin, uskoville ja uskottomille, ja tähän kuuluu myös aviosäädyn laatu ja juonto. Mutta todellista iloa ei voi siitä saada kukaan, joka ei tätä säätyä lujassa uskossa ymmärrä Jumalalle otolliseksi ja hänen silmissään kaikkine tekoineen kallisarvoiseksi, miten halpa-arvoisia lienevätkin. Halpojahan ne ovat ja ylenkatsottavia, mutta siihen joudumme kaikki ja kaikki tarvitsemme niitä, eikä olisi ainoaakaan ihmistä, ellei niitä olisi. Sen vuoksi ne ovat otolliset Jumalalle, joka on ne säätänyt ja meitä niiden avulla kaikessa hyvyydessään hoivaa kuin äiti ikään.
<<<0210>>>
Katso, tähän asti en ole kertonut avioelämästä muuta kuin vain sen, mitä sokea maailma ja järki kammoaa ja herjaa pahana, mielipahaa tuottavana, ilottomana menona. Olemme nähneet, kuinka tässä kaikessa piilee niin paljon jaloa hyvettä ja todellista iloa, mikäli otetaan vaari Jumalan sanasta ja tahdosta ja siten ymmärretään (avioliiton) olemusta. Sillä tahdon vaieta siitä, mitä muuta hyötyä ja iloa siinä on tarjona, kun tämä sääty menestyy hyvin, niin että mies ja vaimo rakastavat toisiaan, ovat yksimieliset, hoivaavat toinen toistaan, ja mitä muuta hyvää siinä lienee, ettei kukaan tukkisi minulta suuta ja sanoisi minun puhuvan mitä en ole kokenut, ja että siinä on enemmän sappea kuin hunajaa. Puhun siitä Raamatun mukaan, joka on minusta kokemusta luotettavampi eikä valehtele minulle. Jos jollakulla on siitä vielä enemmän hyvää, on hänen voittonsa sitä suurempi, ja kiittäköön siitä Jumalaa. Täytyyhän sen olla hyvää, mitä Jumala sanoo hyväksi, olkoonpa, ettei sitä huomata vaan nurinkurisesti väärinkäytetään.
Sen vuoksi sivuutan sen, mitä kokemus tarjoaa, olkoon se hyvää tai pahaa, ja seuraan edelleen Jumalan sanaa ja totuutta tarkaten mitä hyvää se pitää sen etuna. Ja eihän ole suinkaan vähäinen hyvä se, että se lopettaa haureuden ja epäsiveellisyyden. Onhan jo tämä niin suuri hyvä, että se yksinään kehottaisi monestakin syystä mitä pikimmin menemään avioliittoon. Ensinnäkin, että haureus ei turmele ainoastaan sielua, vaan myös ruumiin, tavaran, kunnian ja ystävyyden, sillä näemmehän, ettei haureellinen ja hillitön elämä tuota yksinomaan suurta häpeää, vaan myös epärehellisyyttä ja tulee maksamaan enemmän kuin avioelämä. Ja sen lisäksi toinen joutuu kärsimään toisen takia enemmän kuin avioliitossa. Ja vielä tämän lisäksi se kalvaa ruumiin, turmelee lihan ja veren, luonnon ja ruumiin tilan. Ja Jumala suhtautuu tällaisiin pahoihin (sairaus)kohtauksiin kuin Hän tahtoisi ajaa ihmiset oikopäätä haureudesta avioliittoon vaikka harvat siitä kääntyvät.
Jotkut ovat kuitenkin ruvenneet harkitsemaan ja ovat omasta kokemuksestaan huomanneet asian, niin että ovat tehneet hienon, jalon sananparren: Kaikkea muuta mies katuu, vaan ei nuorena naimistansa. Miksi? No, senpä vuoksi, että silloin saamme ihmisiä, joilla on terve ruumis, hyvä omatunto, omaisuus ja kunnia sekä ystävät tallella. Kaiken tämän haureus järkyttää ja hajottaa, niin että se on vaivoin koottavissa, eikä se onnistukaan edes yhdelle sadasta. Tästä hyödystä Paavali on maininnut 1. Kor. 7:2:ssa: »Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin vaimolla oma aviomiehensä.»
Mutta aviosääty ei koidu vain itsekunkin ruumiin, omaisuuden, kunnian <<<0211>>> ja sielun hyödyksi, vaan kokonaisten kaupunkien ja maiden, niin että ne säästyvät Jumalan vitsauksilta. Mehän tiedämme, että mitä hirmuisimmat vitsaukset ovat haureuden tähden kohdanneet maita ja ihmisiä. Sillä tämä synti mainitaan 1. Moos. 6. luvussa [syyksi siihen], että vedenpaisumus hukutti maailman ja tuli poltti Sodoman ja Gomorran (1. Moos. 19:4 ss.), - ja kuinka monia muita vitsauksia Raamattu näyttääkään myös pyhille ihmisille, kuten Daavidille, Salomolle ja Simsonille sattuneita. Jumala yhä vielä lähettää joka päivä uusia lisävitsauksia, niin kuin omin silmin näemme.
Monet arvelevat siten välttävänsä aviosäädyn, että riehuvat jonkin aikaa haureuden töissä kyllikseen ja aikovat sitten ruveta hurskaiksi. Niinpä niin, rakkaani, jos sillä tavoin yksi tuhannesta pelastuu, on sekin paljon. Joka tahtoo elää siveästi, sen on alettava varhain, eikä sitä saavuteta haureudella, vaan ilman haureutta Jumalan armosta tai avioliitossa. Näemmehän joka päivä, miten käy. Riehutaan pikemminkin yhä edelleen kyltymättä. Perkele on tämän alkuunpanija ja on sepittänyt tällaisen sananparren: Kerran vain hupsuja ollaan, ja edelleen: Mitä et tee nuorena, sen teet vanhana, ja: nuori enkeli, vanha perkele. Samaan tapaan kirjoittavat myös runoilija Terentius ja muut pakanat: pakanoita he ovat, pakanallisesti, niin, perkeleellisesti he puhuvat.
Tosin on totta, että ken ei mene naimisiin, hänen täytyy harjoittaa haureutta. Miten voisi toisin olla, koska Jumala loi miehen ja naisen hedelmöitymään ja lisääntymään? Mutta miksi ei estetä haureutta avioliitolla? Sillä milloin ei erityinen armo luontoa eristä, luonto vie hedelmöitymään ja lisääntymään, ja niin sen täytyykin tehdä. Ellei se tapahdu avioliitossa, niin missäpä muualla kuin haureudessa tai vieläkin pahemmissa synneissä. Miten sitten, he sanovat, jos en elä avioliitossa enkä epäsiveelliseesti, vaan pidättäydyn? Etkö kuullut, ettei se ole mahdollista ilman erityistä armoa? Sillä Jumalan sana ei salli ehkäistä, se ei myöskään valehtele, kun sanotaan: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää» (1. Moos. 1:28). Hedelmöitymistä ja lisääntymistä et pysty torjumaan etkä estämään, se on Jumalan teko ja kulkee omaa tietään.
Sen vuoksi eivät lääkärit puhu niinkään typerästi sanoessaan, että jos luonnon työtä ehkäistään väkivalloin, se välttämättä iskeytyy lihaan ja vereen muuttuen myrkyksi, sillä minkä piti olla hedelmöitymiseksi ja lisääntymiseksi, se täytyy ruumiin kuluttaa omassa itsessään. Milloin ei ole kyseessä suunnaton nälkä tai raskas työ tai erikoinen armo, silloin se on liiallista ruumiille, ja sen täytyy siitä sairastua. Siitäkin sen näkee, että hedelmättömät vaimot ovat heikkoja ja kivulloisia, hedelmälliset sen sijaan terveempiä, <<<0212>>> puhtaampia ja iloisempia. Vaikka he siis raataisivat itsensä uuvuksiin ja lopuksi kuolemaan saakka, siitä ei ole haittaa, antaa raataa vain kuolemaan saakka, siihen heidät on pantukin. Parempi on elää lyhyen aikaa terveenä kuin kauan sairaana.
Mutta kaikkein parasta avioelämässä, minkä vuoksi myös kaikkea on kärsittävä ja tehtävä, on se, että Jumala suo (siinä) hedelmän, joka on kasvatettava Jumalaa palvelemaan. Sillä maan päällä ei ole mitään, mikä olisi Jumalalle rakkaampaa kuin sielujen pelastus. Koska olemme velvolliset, jos niikseen tulee, antamaan henkemme, jotta voisimme tuoda edes yhden sielun Jumalalle, niin siitä näet, kuinka rikas hyvistä teoista on avioliitto, jolle Jumala synnyttää sieluja omasta ruumiistaan ja antaa hoivattavaksi, jotta siinä voitaisiin harjoittaa kaikkinaisia kristillisiä tekoja. Sillä isä ja äiti ovat lasten apostoleita, piispoja, kirkkoherroja, julistaessaan heille evankeliumia. Ja lyhyesti sanoen: maailmassa ei ole toista suurempaa, jalompaa valtaa kuin vanhempien valta sekä hengellinen että maallinen, lasten yli. Joka toiselle evankeliumia julistaa, se on totta tosiaan hänen apostolinsa ja piispansa! Hiipat ja sauvat ja suuret maaomaisuudet tosin luovat epäjumalia, mutta evankeliumin opettaminen tekee apostoleiksi ja piispoiksi. Katsohan sen vuoksi, kuinka hyvä ja rikassisältöinen on Jumalan teko ja järjestys.
Jätän asian tähän ja muiden tutkittavaksi mitä muuta hyvää ja hyötyä on aviosäädystä, sillä olen tahtonut vain luetella sellaista, mitä kristitty voi saada, jos hän käyttää avioliittoaan kristillisesti, niin että hän, kuten Salomo sanoo Sananl. 18:22:ssa, Jumalan silmäin edessä löytää vaimon ja saa Jumalalta mielisuosion. Sillä en halua täten hylätä naimattomuutta enkä yllyttää siirtymään siitä avioelämään. Jokainen menetelköön vointinsa ja tuntemuksensa mukaan niin kuin on sen Jumalalta saanut. Olen vain tahtonut puolustautua herjaajia vastaan, jotka asettavat aviosäädyn niin paljoa alemmaksi naimattomuutta, että saattavat sanoa, että vaikka lapsista tulisikin aivan pyhiä, on siveellinen pidättyväisyys sittenkin parempi. Ei tule pitää mitään säätyä Jumalan edessä aviosäätyä parempana. Siveellisen pidättyväisyyden sääty on tosin maan päällä parempi, koska siinä on vähemmän huolta ja vaivaa, ei (tosin) sen itsensä vuoksi, vaan siinä kun voi paremmin harjoittaa saarnaamista ja huolehtia Jumalan Sanasta, niin kuin Paavali sanoo (1. Kor. 7:35). Jumalan Sana ja saarna tekevät siveellisen puhtauden säädyn aviosäätyä paremmaksi, niin kuin Kristus ja Paavali ovat siinä vaeltaneet. Mutta sinänsä se on paljon halpa-arvoisempi.
Lopuksi meidän on vielä vastattava suureen ja painavaan muistutukseen. Niin, sanotaan, että hyvä olisi naida, mutta kuinka pystyn itseni elättämään? <<<0213>>> Minun kohdallani ei ole tätä ongelmaa: »ota vaimo, niin sinulla on ruokaa" jne. Tämä on tosiaan suurin este, joka on kaikkein pahimmin avioliiton tiellä, rikkoo sen ja on kaiken haureuden syynä. Mutta mitä siihen sanon? Se on epäuskoa ja Jumalan hyvyyden epäilemistä. Eipä siksi ihme, että missä se vallitsee, siitä on seurauksena haureus ja kaikkinainen onnettomuus. Erehdytään, jos ensin tahdotaan saada varmuus siitä, että on mitä syödä, mitä juoda ja mistä ottaa vaatteet. Jotka näin tekevät, tahtovat kiskaista päänsä irti paulasta: »Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi» (1. Moos. 3:19). Laiskoja, ahmatteja, veijareita he tahtovat olla, joiden ei tarvitse tehdä työtä. Siksi he haluavat naida vasta kun voivat saada rikkaan, kauniin, hurskaan, ystävällisen vaimon; niin, odotahan vain, kyllä me osaamme kuvata sinulle sellaiset.
Mutta olkoot ja menkööt moiset pakanat, emme puhu heistä, ja jos heidän onnistuisi saada tuo heille sopiva vaimo, tulisi siitä kuitenkin uskoton ja epäkristillinen avioliitto. He luottavat Jumalaan vain niin kauan kuin tietävät, etteivät tarvitse häntä, ja kun heillä on varoja. Mutta sen, joka tahtoo solmia kristillisen avioliiton, ei tarvitse hävetä ollessaan köyhä ja halveksittu ja toimittaessaan halpa-arvoisia töitä. Hänen on tyydyttävä ensiksikin siihen, että hänen työnsä ja säätynsä on Jumalalle otollinen; toiseksi, että Jumala on varmasti häntä elättävä, kunhan hän itse vain näkee vaivaa ja puuhaa minkä voi, ja että vaikkei hän voisikaan olla aatelisherra ja ruhtinas, hän voi olla renki tai palvelustyttö.
Sillä Jumala on luvannut: »Älkää murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?‘ tahi: ’Mitä me juomme?‘ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?‘ Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan» (Matt. 6:31 - 33). Samoin Ps. 37:25:ssä: »Olen ollut nuori ja olen tullut vanhaksi, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.» Kun joku ei usko, niin ihmekö siis, että hän näkee nälkää ja kärsii janoa ja kylmää ja joutuu kerjäämään. Katsohan Jaakobia, pyhää patriarkkaa, hänellä ei ollut Syyriassa yhtään mitään (1. Moos. 29), vaan hän kaitsi vain lampaita. Mutta hän sai omaisuutta, niin että hän elätti neljää vaimoa suurine palveluskuntineen ja lapsineen, ja sittenkin hänellä oli kaikkea yllin kyllin. Samoin tuli Aabrahamista, Iisakista ja Lootista rikkaita ja muistakin Vanhan testamentin pyhistä.
Ja onhan totta tosiaan Jumala osoittanut pitävänsä meistä huolta luodessaan ja valmistaessaan ensin (1. Moos. 1) kaiken taivaassa ja maan päällä, kaikki eläimet ja kasvit, ennen kuin hän loi ihmisen. Näin Hän näyttää, kuinka Hän on edeltäkäsin pannut meitä varten kaikin ajoin ravintoa <<<0214>>> ja vaatetta yllin kyllin varastoon, ennen kuin me sitä olemme Häneltä pyytäneetkään. Mutta tuo onneton epäusko ei sitä salli, ja kuitenkin se näkee, ymmärtää ja tuntee: vaikka se murehtisi itsensä kuoliaaksi, se ei voisi pienintäkään pellon jyväistä tehdä, ei ylläpitää; sitä paitsi: vaikka sen kaikki huoneet olisivat täpösen täynnä, ei se kuitenkaan voisi käyttää siitä ruokapalaakaan tai rihmaistakaan, ellei Jumala pitäisi terveenä ja elossa ja varjelisi omaisuutta. Eikä se kuitenkaan ollenkaan auta.
Sen vuoksi vielä lopuksi: joka ei havaitse itseään siveelliseen pidättymiseen soveliaaksi, hän katsokoon ajoissa, että hänellä on jotakin toimittamista ja tekemistä, ja uskaltakoon sitten Jumalan nimessä ja ryhtyköön avioliittoon (nuorukainen viimeistään kaksikymmenvuotiaana, tyttö noin viisitoista- tai kahdeksantoistavuotiaana, niin he ovat vielä terveitä ja soveliaita) ja antakoon Jumalan huolehtia, kuinka he lapsineen saavat elantonsa. Jumala luo lapset, Hän ne kai myös elättää. Ellei Hän kohota sinua maan päällä korkealle, niin tyydy siihen, että Hän on suonut sinulle kristillisen avioliiton ja antanut sinun ymmärtää, että Hän siinä sinut korottaa korkealle. ja ole Hänelle kiitollinen tällaisista Hänen varoistaan ja lahjoistaan.
Mutta näin suuresti ylistämällä avioelämää en ole suinkaan myöntänyt, ettei luonnossa olisi ollenkaan syntiä, vaan sanon, että liha ja veri on Aadamissa turmeltunut, synnissä siinnyt ja syntynyt, kuten Ps. 51:7 sanoo, ja ettei aviovelvollisuutta synnittömästi täytetä. Mutta Jumala säästää sitä armosta, koska aviojärjestys on Hänen tekonsa, ja ylläpitää keskellä syntiäkin kaikkea sitä hyvää, minkä hän on siihen pannut ja siinä siunannut.