Aurinkoratsastus
Aurinkoratsastus Kirjoittanut Otto Manninen |
- Bukephalos, Bukephalos –
- ken sillä ratsastaa?
- Ei suvaitse se suitsia,
- ei salli satulaa.
- Se nuori on, se sorja on,
- mut villi, virmapää.
- Kuin monta miestä maassa lie,
- se suistajatta jää.
- Ken yritti, sen tehneensä
- ties katumoiksi kai:
- vain kyljet, raajat ruhjotut
- siin’ uskalikko sai.
- »Pois viekää villi potkija!»
- niin tuomio jo soi.
- »Ei konsaan tulla ratsua
- tuost’ elukasta voi!»
- Mut ruhtinainen ryhdiltään
- mies nuori astui luo:
- »Mun ajaakseni antakaa
- viel’ äksy varsa tuo!»
- Ja orhin ohjiin tarttui hän,
- mi teiskui temmeltäin,
- hän suostutellen suoraan vei
- sen päivän terää päin.
- Hän ymmärsi, mit’ urhot muut
- ei voineet ymmärtää:
- vain omaa säikkyi varjoaan
- tuo varsa vauhkopää.
- Ja äkkiä kuin leimaus
- hän selkään leiskahtaa,
- ja raisu ratsu kiitämään
- kuin nuoli kimpoaa.
- Kuin jyske saattaa salamaa,
- niin tanner jytisee,
- ja katsojat ne kauhusta
- jo kaikki kalpenee:
- Koht’ auttamatta murskattu
- on uljain toivo maan!
- Ei, aurinkoa kohti vain
- hän rientää ratsullaan.
- Niin nopsana, niin norjana
- nuort’ ohjaajaa se vie;
- sen päästi varjonkammostaan
- jo päivänkirkas tie.
- Niin kauniisti se kaartelee,
- kuin siivet sillä ois;
- ja riemuisa on hämmästys,
- jo häipyi pelko pois.
- Ja varsa, äsken vauhko tuo,
- jo toisin tuomitaan:
- moist’ orhia, moist’ ohjaajaa
- ei nähty milloinkaan!
- Ja konsa leikki leikitty
- ol’ uljas, lennokas,
- ei ilon kyynelt’ estää voi
- maan vanha valtias:
- »Tee, poikani, jo maastasi
- jalompi valtamaa;
- sun liian pient’ on ohjata
- vain Makedoniaa!»
Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.