Alli ja telkkä

Alli ja telkkä Lintutarina Kirjoittanut Otto Manninen

Alli ja telkkä ne souteli suulla lahden,

lauleli lainehilla ne kilpaa kahden.

Kiitteli kartanoaan, kovin kerskui telkkä:

»Oikea on puupönttö, ei pehko pelkkä.

Valmistettu on mulle se vartavasten,

tehty se on pesäpirtiksi telkän lasten.

Torjuu tuulen seinä ja katto sateen.

Saa sitä katsoissaan moni mielen kateen.

Siit’ ota sinäkin onnesi oppi ja malli!» –

Vastasi soreasulka aaltojen alli:

»Mitä se pyhittää, jos pöntössä asut,

jos munit munittajillesi täyteen vasut?

Eip’ ole ääntä sulla, mi lauluun laukee,

siellä, miss’ aavat, ihanat ilmat aukee,

missä liikkuu veet syvät, selvät, väljät;

sulla on poukamas vain ja sen pohjanäljät.

Pönttös on pökkelö tyyni, ei tuulien tuutu –

sulle sen onnesi suon, en sure, en suutu!» –

»On maakynnessä maar olo oivin ja reiluin,

ei vesill’, ilmoilla irtolaisena heiluin.

Laulaa saat sinä, panna taitosi paraan,

teet tupas sillä vain tuulten ja vaahtojen varaan.

Ei, tosipohja on toista kuin haaveet hauraat,

haihattelusta ei valkene päivät vauraat.

Asianpaikassa auta ei horunloru,

allin ei allitus eikä joutsenen joru!» –

Alli ja telkkä ne noin veti hammasnuottaa,

näät kukin toistaan luulee ja omaansa luottaa.

Eip’ ois tainnut allia telkkä taata,

allista telkkä ja pökkelö yht’ oli maata.

Kiistivät, kinasivat tovin tuolla tavoin,

tauotessa kiista ol’ yhtä avoin. –

Kumpiko oppi ol’ oikea, kumpi vale,

kumpiko neuvo nisu ja kumpi kale?

Toinenko siin’ oli rikas ja toinen köyhä,

toinenko luja ja taattu ja toinen löyhä?

Toinenko vain oli viisas ja toinen houkka,

toinenko heistä herra ja toinen moukka?

Vastatkoon se, ken kummankin loi ja laati!

Itse he inttivät, kuin oma vaisto vaati.

Sill’ eri eläjät on eri karvaa ja kaavaa,

toinen ahdasta suosii ja toinen aavaa,

Ei voi ikinä, millään sovittelulla,

telkästä allia, allista telkkää tulla.

Allille ilmoill’ on ilo ja aalloilla autuus,

telkälle taas pesän teko, ja naudalle nautuus.

Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.