”Riemuni on ristin puussa”

”Riemuni on ristin puussa.” (Runebergin 147 virren mukailema). Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Riemuni on ristin puussa,

Autuuteni ainoa,

Huvitusta hakee muussa

Suotta sydän surkea;

Siinä kärsivällisyys,

Hyvyys, lempi, ystävyys,

Jonka vertaa hakemalla

Emme löydä taivaan alla.

Hyvyys kyllä hyvyydellä

Keskenämme kohdellaan,

Rakkauden tähden hellä

Rakkaus käy kuolemaan;

Mutta kuka mailmassa

Kärseissäänkin rakastaa,

Painon kantain pahuutemme,

Kuorman kaiken häijyytemme?

Ristissä hän yksinänsä,

Hurskas, puhdas karitsa,

Kaiket kansat verellänsä

Laupiaasti lunastaa;

Katsomatta muotoa,

Pitämättä lukua,

Kaiket tykönsä hän manaa,

Ihan ilahuttavana.

Päivän paiste, ollessansa

Hyväin, häijyin riemuna,

Hänen lempi-virrastansa

On kuin pieni pisara;

Kiiltävänä kirkas kuu,

Josta yömme valistuu,

Hänen lempi-tulessansa

Katoaapi kokonansa.

Häneen turvaa sydämeni,

Mitä ikään tapahtuu,

Hän on minun autuuteni,

Hän mua auttaa, eikä muu;

Kaikki muu on mailmassa

Niinkuin kaasu katoova,

Vaan hän, jota sydän halaa,

Minuun mieltyneenä palaa.

Ristissä hän yksinänsä

Turvani on tukeva,

Ken ei soisi mielellänsä

Minun häntä rakastaa?

Hän on paras ystävä,

Paras hyvän-tekiä;

Hänen tiedän verellänsä

Jumalaan mun liittävänsä.

–t–t–t– [K. L. Lindström]

Lähde: Sanomia Turusta 30.3.1858.