Zolan teoksesta ”Työ”

Zolan teoksesta ”Työ”. Kirjoittanut Émile Zola

Sosialisti puhuu:

»Kaikki kuuluu meille, me otamme kaikki takaisin, niin että kukin on saapa oikean osansa työstä ja levosta, surusta ja ilosta. Ei ole toista järkevää ratkaisua, vääryys ja kärsimys ovat käyneet liian suuriksi».

Eikö palkkaorjuus ole turmellut ja myrkyttänyt kaikki? Sehän sytytti vihan laskemalla irroilleen luokkataistelun, tuon pitkällisen hävityssodan kapitaalin ja työn välillä. Tämän kautta on ihminen tullut pedoksi toista vastaan tässä itsekkyyksien taistelussa, näissä hirveissä vääryydelle perustuvan yhteiskuntajärjestyksen sorto-oloissa. Puutteella ei ole muuta syytä. Palkkaorjuus on paha käyteaine tuottaessaan nälkää kaikkine seurauksineen, joita on varkaus, murha, prostitutsiooni, miehen ja naisen alennus ja kapinoiminen, heidän eroittamisensa rakkaudesta, heidän takaisinvaikutuksensa yhteiskuntaan turmelevina voimina. Löytyy vain yksi mahdollinen parannus, palkkajärjestelmän poistaminen, joka korvattaisiin jollain toisella ja uudella, unelmoidulla keinolla, jonka salaisuutta huomispäivä kantaa helmassaan. Tässä alkaa eri järjestelmien taistelu, kukin luulee tietävänsä tulevan vuosisadan onnen, kiihkeä poliittinen taistelu riippuu sosialististen puolueiden hyökkäyksistä, jotka tahtoisivat saada perille kukin oman oikean rikkaudenjakonsa. Mutta palkkaorjuuden sen nykyisessä muodossa kaikki tuomitsevat, eikä mikään sitä voi pelastaa, se on palvellut aikansa, se katoaa, kuten maaorjuus on ennen kadonnut maailmassa. Se on nyt vain kuollut jäsen, joka uhkaa myrkyttää koko ruumiin ja jonka kansat leikkaavat pois.

Lähde: Työmiehen Illanvietto 1902, n:o 11.