Ystävyys.
Yrityksiä kauno-kirjallisuuteen. II. (Kertomus Kleist’in mukaan).
Kirjoittanut Heinrich von Kleist


Mauno ja Niilo, kaksi ystävätä, joiden sielut jalomielisyys ja sama tarkoitus hurskauden yhdistänyt oli, uskalsivat kerran onnensa petollisen meren huostaan. Tuulet puhaltelivat alussa sinnepäin, minne matkustajainki silmät katsahtelivat; heti hävisi ranta eikä he kavoineet muuta kuin ilmaa ja vettä. Avaruus oli selkeä, loistavakin. Semmoisessa paisteessa he purjehtivat huoletoina etemmäksi, – jo meinaelivat matkansa perää. Mutta äki suuttuivat aallot, vihuri parsahti eteen ja viritti laivan pois suunnallaan: se hajosi kallion kupeesen. Kumpiki pyysi kuolemata välttää; pienonen räpäle laivan raakkeesta kaapattiin nyt turvaksi, mutta se ei voinut lastiansa kannattaa.

”Me hukumme”, huusi Niilo, ”lauta ei kannata meitä molempia. Ystäväni, hyvästi nyt siis, ijäksi! Sinä olet pelastettava; mailma sinua todella kaipaasisi, ja – sinutta en tahtoisi minä elää”.

”Ei, ei”, sanoi tähän toinen, ”minä, herttaiseni, kuolen”. – Vaan Niilo nuljahti heti laudalta ja heitäiksen uljaasti sen kostian haudan syliin.

Kaitselmus, joka kaikkea valvoo, katsoi hänen uskollisuudensa ja jalomielisyydensä puoleen eikä hennoinut laittaa merta hänelle haudaksi. Säälien kuljetti se hänen aaltoja myöden satamahan. Siellä hän jo älyisi Maunon. Kuinka nyt kertoella ne ilo-liikutukset, mitkä kumpasenki sydämeen tykähtivät! Kyynelsilmin he kauloelivat toisiansa. Mauno sanoi: ”Oi uskollisin ystäväni! mihin tuskaan ei sinun ystävyydesi minua saattanut: kymmenkertaisen kuoleman minä kuolin sinun tähdesi. Minkä sinä teit, aivoin minä tehdä, sillä ilman sinutta en olisi halajanut elää ollenkaan”.

”Rakkahini”! vastaisi Niilo, ”mitä minä olisin sinutta! Alamaiselle olkoon ylistys, joka sinun minulle antoi. Tule, käykäme parvessa Häntä palvelemaan, joka meidät kuolemasta tempasi; Hänelle pyhittäkäme koko elämämme”. Ja he notkioittivat itsein polvensa samalla rannalla, kiittäen Kaikkivaltiata Auttajaa: heidän liikutuksensa tunkeisiki läpi pilvien. –

Mauno jakoi Niilolle, tälle einettä kaipaavalle mutta hurskaudesta rikkahalle, kaiken tavaransa; ne Niilo ottiki vaan tyydyttääksensä ja ilahuttaaksensa ystävänsä sielua. Siunaus seuraisi heitä ja heidän huonettansa, ja he elivät kauvan maan päällä kansalaistensa hyödylliseksi.

[N. E. Tengé]–n.


Lähde: Sanan-Lennätin 7.5.1858.