Ystävälle (Tamminen)
Ystävälle. Kirjoittanut Hilja Tamminen |
1.
muokkaa- Poimin kukat ohdakkeen,
- niistä kimpun pienen teen
- pöydällesi asettain.
- Töyhdöt sinipunervat
- kuiskii sala-unelmat,
- jotka elää sielussain.
- Viestin tuoksu tuokohon:
- sydän rakastava on,
- joka sulle sykkii ain’.
2.
muokkaa- Hapsiesi kultarihmaa
- soljutin mä sormissain,
- sieluhuni onnen vihmaa
- laskihe niin hiljaa vain.
- Hienoset käy kultahapset
- sydämestä toisehen,
- yhtehen näin tomun lapset
- herkin säikein kietoen.
- Ainut vain nyt unelmani:
- jospa kestäis säikeet nuo!
- Muutoin vajoo sielussani
- iki-unhoon riemun vuo.
3.
muokkaa- Mun saarsihe aivan jo pimeys, loka,
- kuhun käännyin, ain oli tielläni oka.
- Oi, sieluni kärsi, en itkeä voinut;
- – kuin nauru ja nalja ois vastaani soinut.
- Niin saavuit sä ystävä, liian et pian,
- mä vaipua olin jo keskellä lian.
- Nyt sulle mä paljastan poveni haavat
- ja mieleni perukset, henkeni aavat.
- Ja kuiskoan unteni haavehet hennot,
- ne joilla mä siivitin aatosten lennot.
- Ne kaikki mi karsailta katseilta säästän,
- mun sieluni lapsoset ilmoille päästän.
- Näin kyllin jo puutetta uskon. – Ja erheen
- niin kietovan kaiken kuin himmeän terheen.
- Sä lämpöä hengit ja päivyen tavoin
- sumun haihdutti katsehes’ kirkas ja avoin.
Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y.,
Tampere.