Ystävä-kullat, Siukut ja Veikot

Ystävä-kullat, Siukut ja Veikot *).
Laulu somasta Sotkusesta.
Kirjoittanut Carl Michael Bellman
Laulu on ilmestynyt myös erillisenä arkkiveisuna kolmena painoksena vuosina 1834, 1835 ja 1840. Otsikkotekstit on otettu arkkiveisusta.


[Klaus] K[EME]–LLI.

       Ystävä-kullat, Siukut ja Veikot!
       Sotkunen vaikk’ on sormensa heikot –
       virttääpi Viuluansa
       ja kieliä kynsin lyö.
       Silmä on poisa, nokka on poikki;
       sylkeepi Viulun tappihin loikki;
       kahtoopi kannuansa,
       Nyt ankara alkaa työ:
V:lu – – – suu on kuin kiulu;
V:lu – – – vinkuupi Viulu;
V:lu – – – – – – – –
       ääniä ratkoo, katkoo ja syö.
       Hei! Veli-kullat, varvastakaa;
       reuhkana olla’ rauvoilla saa.
       Kah! kuin Kaisa kukka,
       siisti sini-sukka
       kengin sievin sipsuttaa.
       Kah! kasvojansa liehtoopi Lassi;
       hampaissa kärsä, housuissa massi;
       sinne ja tänne tuiskii;
       juo viinan kuin laho-puu.
       Keltanen kesä-voikko on takki;
       korvilla lammas-nahkanen lakki;
       luimussa-korvin luiskii;
       on naama kuin täysi kuu.
V:lu – – – siirolla silmin,
V:lu – – – kallella korvin;
V:lu – – – – – – – –
       hyppää kuin härkä, märkän’ on suu.
       Siukkuni! sievä on erittäin
       hyppiä’, hupa, kohmelo-päin
       ynnä kaiken yötä.
       Maija tule’ myötä,
       selkä suoraan – juuri näin.
       Kah! kuka tuoll’ on kauhtana yllä?
       Niin tuoko halli-saapas? se kyllä;
       tuo joka niinkuin hylje
       nyt tanssata’ töyttii – tuo!
       Saakeli soi’! kah sammetti ranne;
       ympäri päätä punanen vanne.
       Juo’ Sotkunen, ja sylje’;
       hyi! konnakos kaljaa juo?
V:lu – – – pulloss’ on juomaa
V:lu – – – pannusta tuomaa;
V:lu – – – – – – – –
       vetääkös nahka, rahkanen suo! –
       Siukut! nyt rinkiin remahtakaa;
       laukata’, nauraa’, langeta’ saa.
       Silmät siki-umpeen,
       korvat kovaan lumpeen;
       Pelimanni oksentaa.
       Huh! Tyttö-hurjat, hentoo ne mennä!
       Nostata’ helmaas Liisa ja lennä’;
       Vie’ – Pelimanni tahtoo –
       pihkaa ja viinaa tilkka vie’.
       Sotkunen kuule’! tunnetkos tuota
       nyt joka astuu akkunan luota?
       Eukkohan tuolla kahtoo
       karsas-silmä. Sekö lie’,
V:lu – – – pyylevä pankka;
V:lu – – – astuu kuin ankka;
V:lu – – – – – – – –
       on siinä Muori nuori kuin tie.
       Tyttöjä tääll’ on vaikkapa nais;
       oltta ja viinaa oivalta sais;
       täällä olet sinä,
       täällä olen minä,
       täält’ ei poiskaan haluttais.

*) Fredmans Epistel N:o 9.


Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 29.10.1831.