Yli kadun
| Yli kadun. Kirjoittanut Emil Lindahl |
I.
muokkaa- Katson ihmeihastuksin
- kesäillan taikaa,
- alhaalta mun akkunaani
- kadun kumu kaikaa.
- Katse hapuu harhaellen,
- etsein tukikohtaa,
- sattuma kai katseeni myös
- vastapäätä johtaa.
- Värähtää niin oudosti mun
- herkkä sydämeni,
- niinkuin kaunis kangastus tuo
- sitoo katseheni:
- Siellä neito, vielä nuori
- istuu ikkunalla,
- tuijottaen illanhämyyn
- mielihaikealla.
- Sysikutrit kiehkuroiden
- valkokaulaa kaartaa,
- aaltoilevat poven kummut
- poimuillansa saartaa.
- Tummaa taustaa vasten varsi
- pehmeästi piirtyy;
- sinne yli kadun kuilun
- aatokseni siirtyy!
II.
muokkaa- Taas äsken akkunalla
- näin nuoren neitosen,
- kuin vanha tuttu mulle
- hän nyökki hymyillen.
- Näin kuinka aaltoilivat
- nuo sysikiehkurat,
- kun sykermin ne sankoin
- varrelle valuivat.
III.
muokkaa- Kesäaamu hohdettunsa
- akkunaansa valoi,
- kirkkaana se loimuten kuin
- kultaliekki paloi.
- Harsouudin läikähteli
- mystillisin kuvin,
- kätköihinsä silmäelin,
- ehkä ominluvin.
- Siellä peilin edessä hän
- suori kutrejansa
- aivan verhotonna seisten,
- nauroin taidollansa.
- Koppoi kiinni avopaidan,
- minut huomattuaan;
- sivuun juosten arkana hän
- säikkyi kujeiluaan.
- Kotvan kuluttua tullen
- sieltä akkunalle,
- nyökytti hän «huomenta»
- kuin aivan tuttavalle.
IV.
muokkaa- Taas korttipakka kädessään
- hän hymytulvan syytää
- ja viittoillen kiihkeään,
- kanssansa peliin pyytää.
- Niin tahtoisin, vaan hitto vie,
- en uskalla ma tulla;
- ma luulen, häijy äitis lie,
- ja muukin syy on mulla:
- Liet lailla ylhäisnaisien
- sa saanut pelivietin,
- ja heidän kanssaan pelaten
- saa mestaritkin pietin!
V.
muokkaa- Yks’toikkoiset ja ankeat
- nää syksyn pitkät puhteet,
- on aikoja jo lauenneet
- nuo «yli kadun» suhteet.
- On tyttö poies muuttanut,
- kai «serkkulaan», ma luulen;
- en akkunaani nauruaan,
- vaan kadun kumun kuulen.
- Oi kiitos häijyn äitisi,
- hän hyödykseen sun naittaa,
- siks serkkuihisi rikkaisiin
- sun tutustumaan laittaa.
- – – –
- Viis siitä, jos oon voitettu,
- jos menetinkin pelin;
- löin pöytään pienen panoksen
- ja hienon hetken elin!
Lähde: Lindahl, Emil 1919: Työ ja laulu. Suomen sos-dem. nuorisoliiton toimikunta, Helsinki.