Ylhäinen vieras

Ylhäinen vieras.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Ylhäinen vieras talohon on tullut,
Hän vaimon vanhan luokse tullut on.
Niin kumman oudoks’ käypi vaimon mieli,
Kaikk’ elpyy menneet muistot elohon.
Ja suurin kuvin ohi sielun silmäin
Nyt rientää vuodet pitkän elämän.
On paljon, joka paremp’ oisi toisin,
On monta työtä synnin synkeän.
Kun katsoo vieras korkea ja vakaa,
Niin yhä kirkkaammiksi kuvat käy
Ja silmä tarrautuu niihin kiinni –
Mut ilon aihetta ei niissä näy.
Ja silloin tuska saa ja mieli murtuu
Ja outo tulevaisuus kauhistaa.
Jo ov’ on auki, josta täytyy mennä –
Niin yksin tietä tuntemattomaa.
Niin ypö yksin – eikä tiedä minne!
Edessä musta kuilu ammottaa,
Mink’ yl’ ei silmä kanna, aatos lennä.
Ken syvyyden tuon voipi silloittaa?
Ken tietää, mitä kätkee toinen ranta?
Siell’ ihmishengen onko määrämaa?
Ja sortunutko siellä rauhan löytää
Ja anteeksiannon sovitusta saa?
Ei tiedä, tiedä! – Sit’ ei kenkään tiedä –
Se elämän on suuri arvoitus! –
Mut lähemmä käy silloin vakaa vieras
Ja silmistänsä loistaa rakkaus.
Ja vaimo katsoo, katsoo – silloin hälle
Kaikk’ elon ongelmat ne selviää.
Syvyyden yli siintosilta johtaa
Ja kotiranta siellä häämöittää.
Ja elon ristiaallot tyyntyy hiljaa,
Ja tyyntyy tykintä myös sydämmen.
Ei yksin oo hän, ystävä hänt’ ohjaa
Ja taluttavi yli syvyyden.
Ja turvallisna käy hän rauhan maahan,
Miss’ ihmishengen ompi valkama.
Ylhäinen vieras ompi Kristus Jesus –
On Kristus Jesus eikä kuolema.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.