Ylhäinen vieras
Ylhäinen vieras. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Ylhäinen vieras talohon on tullut,
- Hän vaimon vanhan luokse tullut on.
- Niin kumman oudoks’ käypi vaimon mieli,
- Kaikk’ elpyy menneet muistot elohon.
- Ja suurin kuvin ohi sielun silmäin
- Nyt rientää vuodet pitkän elämän.
- On paljon, joka paremp’ oisi toisin,
- On monta työtä synnin synkeän.
- Kun katsoo vieras korkea ja vakaa,
- Niin yhä kirkkaammiksi kuvat käy
- Ja silmä tarrautuu niihin kiinni –
- Mut ilon aihetta ei niissä näy.
- Ja silloin tuska saa ja mieli murtuu
- Ja outo tulevaisuus kauhistaa.
- Jo ov’ on auki, josta täytyy mennä –
- Niin yksin tietä tuntemattomaa.
- Niin ypö yksin – eikä tiedä minne!
- Edessä musta kuilu ammottaa,
- Mink’ yl’ ei silmä kanna, aatos lennä.
- Ken syvyyden tuon voipi silloittaa?
- Ken tietää, mitä kätkee toinen ranta?
- Siell’ ihmishengen onko määrämaa?
- Ja sortunutko siellä rauhan löytää
- Ja anteeksiannon sovitusta saa?
- Ei tiedä, tiedä! – Sit’ ei kenkään tiedä –
- Se elämän on suuri arvoitus! –
- Mut lähemmä käy silloin vakaa vieras
- Ja silmistänsä loistaa rakkaus.
- Ja vaimo katsoo, katsoo – silloin hälle
- Kaikk’ elon ongelmat ne selviää.
- Syvyyden yli siintosilta johtaa
- Ja kotiranta siellä häämöittää.
- Ja elon ristiaallot tyyntyy hiljaa,
- Ja tyyntyy tykintä myös sydämmen.
- Ei yksin oo hän, ystävä hänt’ ohjaa
- Ja taluttavi yli syvyyden.
- Ja turvallisna käy hän rauhan maahan,
- Miss’ ihmishengen ompi valkama.
- Ylhäinen vieras ompi Kristus Jesus –
- On Kristus Jesus eikä kuolema.
Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.