Yksin (Lyytinen)

Yksin. Kirjoittanut Aapo Lyytinen

Lunta lyöpi seinustaani

Tuuli talvinen,

Pimeästä akkunaani

Ruoskii ripsien.

Tuolta tulta tuikkuaapi

Kautta synkän sään,

Läpi myrskyn raivajaapi

Valo tiehyttään.

Katsahdanpa. – Hökkelissä

Kellä turvans’ on?

Vaimo vanha vuotellessa

Siell’ on voimaton.

Kasvoilla on kalman merkki,

Rauha, raukeus.

Väre elon niihin kulki,

Silmään kirkastus.

Käsi kääntyy, tapajaapi

Käden puolison,

Jakkaralla vieressä mi

Vuotehensa on.

”Sano:”, lausuu, ”Saarallemme:

Häneen turvatkoon –

Ei hän heitä, Jesuksemme, –

Mull’ jo voitto on.”

Niin hän lausuu: kallistuupi

Päähyt pahnahan.

Kuolon koura koskettaapi

Silmälautahan. –

Risahtaapi. – Ikkunasta

laitti pärehen

Talven tuuli. Loistamasta

Lakkas’ lamppunen.

Kylmä käsi kämmenessä

Istuu vanha mies.

Liekö silmä kyynelissä –

Pimeessä ken ties?

Kuuluu: ”Herra antoi, otti –

Hälle kiitos vaan!” –

Pirttiin tuulee, tuiskuu – leski

Tuot’ ei huomaakaan.

Sampoinen.

Lähde: Säveliä: Hämeestä ja muualta. 1885. Hj. Hagelberg, Tampere.