Yksinäisen huokaus

Yksinäisen huokaus. Kirjoittanut Lauri Soini

Kulen yksin rannalla maailman

elon polkua yksinäistä.

Sulo puuttuvi hetkistä riemunkin,

haen turhaan lohtua murheihin.

Ja kun joudun taistossa turmahan,

käsi ystävän ei sitä väistä.

Oi, jos olis ystävä yksi vain,

joka vilpitön oisi ja luja!

Hän lohduksi murheessa ennättäis,

ilon siiville sieluni lennättäis,

ja määrähän meidät viedä vois

myös hairahduksien kuja.

Uro yksi jos taistossa kohlun sais,

sen toinen kohta jo kostais.

Jos yhdeltä vieras voiton veis,

niin voitolla kaksi taisteleis.

Ja yksi jos kaatua keikahtais,

sen toinen pystyhyn nostais.

Jos kohtalo kaataisi kummatkin

ja syytäisi syrjään tieltä,

me painautuisimme kyljikkäin,

verin toinen toistamme lämmittäin –

sulostaisimme päivät tummatkin

kahen soittaen lemmenkieltä.

Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.