Yön hetkin hiljaisin

Yön hetkin hiljaisin Kirjoittanut Otto Julius Bierbaum

Yön hetkin hiljaisin,

kun tuskin hengitän,

kun nousee sirppi kuun

maan yli himmeän,

kun äänetöntä on

ja tyyntä mielessäin,

– mä maahan lapsuuden

taas seuraan sydäntäin.

Nään, kuinka paapersin

mä pienin saappahin,

mä lapsensilmät nään

ja pienet kädetkin

ja kuulen äänen myös

niin kirkkaan, selkeän,

Niin mietin alla päin

mä teitä elämän:

Ah ootko, ootkohan

sä käynyt kaikki ties

niin puhtain saappahin

kuin kulki pikkumies:

Ja onko, onkohan

sun sanas jokainen

niin suora, vilpitön

kuin suussa lapsen sen?

Ja voitko, voitkohan

nyt luoda katsehes

niin suoraan aurinkoon

kuin lapsensilmines?

Mä vaiti tuijotan

kuun kalvaan sirppihin.

Mun surun-raskast’ on

yön hetkin hiljaisin.

Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.