Yö Augsburgissa
Yö Augsburgissa. (Suomennos Snoilskyn runosta En natt i Augsburg.) Kirjoittanut Carl Snoilsky |
- Augsburgin kuljen katuja
- Ja paistaa kuu,
- Mun varjon’ musta seinissä
- Huoneitten kuvastuu.
- Unehen vanha vaipunut
- Ol’ kaupunki,
- Kuu kattoja ja päätyjä
- Valjusti valaisi.
- Nuo synkät pienet ikkunat
- Ja koristeet
- Ajoilta Goottein ammoiset
- Ja kuluneet.
- Nuo porttiholvit haaveiset,
- Suu avollaan,
- Mun muistuttavat miehehen:
- Oot vieras vaan.
- Mut kun ma hiljaa harjaillen
- Torille käyn,
- Näen vaipuneilta vuosilta
- Tään oudon näyn:
- Keskellä paikan aution
- Kuin haudoistaan
- Mua vastaan polvi kadonnut
- Käy nousemaan.
- Ne vaeltaa siinä joukottain,
- Ylhäiset, alhaiset,
- Kaupungin raati, porvarit
- Ja nuoret neitoset.
- Mut keskellänsä korkeinna
- Nään ratsahin
- Kuvana voiman, lempeyden
- Mä jalon ritarin.
- Nost’ äiti lapsen olalleen
- Ja osoitti:
- Kas tuossa urho Pohjolan,
- Mi Saksan pelasti.
- Näin lippujensa liehuvan
- Paisteessa päivyen,
- Ja sorron yöstä koittavan
- Näin kansain vapauden.
- Ja kansat apuun sankarin
- Ne turvasi
- Ja etehensä kukkia
- Ne sirotti.
- Mut näky haihtuu – autio
- On kaupunki,
- Taas yksinäisen tietä vaan
- Kuu valaisi.
- Vaan yksin enää ollut en,
- En vieraskaan,
- Vaan kansalaiseks’ kohonnut
- Tään saman maan.
- Niin totta näet kun isien
- Ei ole maa,
- Vaan tilkka multaa mustoa,
- Mu katoaa;
- Niin totta kuin perinnöksi
- Mull’ annettiin,
- Mitä kesken suurten miehien
- Suurt’ aateltiin,
- Niin totta pala maatani
- Ol’ seutu tää,
- Min’ Kustaa jalo kuningas
- Valloitti lemmellään.
Lähde: Uusi Kuvalehti n:o 12 joulukuulla 1894.