Wäinämöinen Tuonelan joella

Wäinämöinen Tuonelan joella Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Tuonetar.

Miksi huudat, Wäinämöinen, venhettä sä multa?

Ei oo vielä katkennunna elon lanka sulta.

Ei se ihmishenki täällä tunne ilomieltä,

Joka kuolon kutsumatta tulee tänne sieltä.

Wäinämöinen.

Tietoja mä etsinyt oon elävitten mailla,

Monta niitä saanut oon, mut monta viel’ oon vailla.

Tiedot kaikkein syvimmät ne kuolo meiltä salaa,

Siksi sinne kuolon maille mieleni nyt halaa.

Tuonetar.

Kyllä tääll’ on tietoja, mut ei ne sua auta:

Yksi tie vaan tänne on, sen nimi onpi hauta.

Henget tänne saapuvat, mut eivät ruumihinne,

Ja ken tänne kerran saa ei palaa enää sinne.

Wäinämöinen.

Läpi vaarain suurimpain ja läpi kuolojenki

Tiedon ikilähtehelle rientää ihmishenki.

Tie kun yksi suljetaan, se toisen kohta raivaa,

Ei se kammo kuolemata eikä karta vaivaa.

Tuonetar.

Venheeni mä sulle tuon. Tok’ itseäsi säästä!

Luoja lakins rikkojaa ei kostamatta päästä.

Kuolon salaisuuden Luoja ihmisiltä sulki:

Uskallatko koettaa sä saattaa sitä julki?

Wäinämöinen.

Rohkeutta rinnassani sanasi ei kaada:

Kaikki pitää uskaltaa, jos suurta tahtoo saada.

Tieteelle mun sydämeni rinnassani sykkää.

Sille uhraan elämäni: Venhe ulos lykkää!

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.