Vuosisadan vaihteessa

Vuosisadan vaihteessa. Kirjoittanut Irene Mendelin

»Avukses huuda minua hädässäs

ja minä tahdon auttaa sinua, ja sinun

pitää kunnioittaman minua.»

Näin lupasit aikojen aamuna

ja vielä se lupaus pysyy.

On vielä se vankka ja vaarumaton,

kuin myrskyjen kuohussa kallio on, –

Sun apuas kansani kysyy.

Mun kansani pieni on luvultaan,

se ohdakepolkua kulkee.

Mut tenhovan kantelon sille sa loit

ja säihkyvän sakenen sille sa soit,

sen sakenen rintaan se sulkee.

Se kuunteli kuustensa huminaa –

ja sakene liekkinä loisti.

Se salojen suojassa unelmoi

ja päivän ja taivahan valoa joi

ja pimeän pirtistä poisti.

Ja valkeat sen oli unelmat,

ne työhön ja toimehen johti.

Ja maa, joka hurmeisna purppuroi,

se kukkia, tähkiä, heelmiä loi

ja lastensa lemmessä hohti.

Ja nytkö sen himmetä täytyis jo,

nyt laskisko kansani päivä,

kun voimaa sykkivi valtimot sen,

kun loistaapi siintäen, säteillen

viel’ aamun ruusuinen häivä?

Ei, ei, sinä Kaitsija kansojen,

ei, ei, sinä vakava Luoja,

sun kätesi auttaapi ajallaan,

sun edessäs vaipuvi vallat maan,

sa oikean tuki ja suoja!

Nyt vuossata uusi se noussut on,

on kansani murheessa aivan,

mut ylistysvirrenpä riemuisen

ja suuren se laulavi sinullen,

kun iloksi vaihdat sen vaivan.

Ja silloinpa onni se ouruaa

taas riemua suurta ja syvää.

Ilovalkeat vaaroilla hulmuaa

ja laaksoissa siunaus asustaa

sun tahtoas kertoen hyvää.

Vuostuhannet sanasi pysyi jo,

vuostuhannet yhä se pysyy.

Sun valtasi yksin on vaarumaton

kuin myrskyjen kuohussa kallio on, –

sun apuas kansani kysyy.

Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.