Vuonna 2000: Neljäs luku
| Kolmas luku | Neljäs luku. Vuonna 2000 Kirjoittanut Edward Bellamy |
Viides luku |
En tosin vaipunut tainnoksiin, mutta koettaessani kuvitella mieleeni asemaani, rupesi päätäni pyörryttämään, ja muistan, että seuralaiseni täytyi voimakkaasti tukea minua, saattaessaan minut katolta erääseen ylimmän kerroksen tilavaan saliin. Siellä hän pakotti minut juomaan pari lasia hyvää viiniä ja hiukan aterioitsemaan.
»Toivon, että tulette pian taas voimiinne», sanoi hän kehottavasti. »En olisi käyttänyt niin jyrkkää keinoa, saadakseni teidät vakuutetuksi asian todellisuudesta, ellei teidän käytöksenne, joka tällaisissa oloissa oli täysin anteeksiannettava, olisi pakottanut minut siihen. Pelkäsin hetken, sen tunnustan», lisäsi hän nauraen, »että lyötte minut maahan – kuten yhdeksännellätoista vuosisadalla lienee ollut tapana sanoa – jos en heti saa teitä vakuutetuksi siitä, että puhun totta. Tiedän, että Bostonin asukkaat olivat teidän päivinänne kuuluisia nyrkkitaistelijoita ja pidin viisaimpana toimia niin joutuin kuin suinkin. Luulenpa teidän jo peruuttavan syytöksenne, että olisin tahtonut pettää teitä».
»Jos olisitte sanonut minulle», vastasin liikutettuna, »että on kulunut tuhat vuotta sadan asemesta siitä, kun viimeksi näin tämän kaupungin, uskoisin teitä».
»Yksi vuosisata siitä tosin vain on kulunut», vastasi hän, »mutta monen edellisen vuosituhannen kuluessa on maailmanhistoria saanut tyytyä pienempiin muutoksiin».
»Ja nyt», jatkoi hän tarttuen käteeni vastustamattoman sydämmellisesti, »lausun teidät sydämellisesti tervetulleeksi kahdennenkymmenennen vuosisadan Bostoniin ja tähän taloon. Nimeni on Leete; tohtori Leeteksi minua kutsutaan».
»Minun nimeni on Julian West», vastasin, puristaen hänen kättänsä.
»On hauska tutustua teihin, herra West», vastasi hän. »Kuten näette, on tämä rakennus entisen talonne paikalla, ja minä toivon, että kotiudutte täällä ennen pitkää».
Kun olin syönyt, suostuin kiitollisuudella tohtori Leeten ehdottamaan kylpyyn ja puvun muuttamiseen.
Näytti siltä, etteivät nuo perusteelliset muutokset, joista isäntäni oli puhunut, olleet suurestikaan kajonneet miesten pukuihin, sillä muutamia pieniä poikkeuksia lukuunottamatta ei pukeutuminen tuottanut erikoisia vaikeuksia.
Ruumiillisessa suhteessa tunsin nyt olevani entiselläni. Mutta epäilemättä lukijani haluavat kuulla, miltä minusta tuntui henkisessä suhteessa. Mitä tunsin mielessäni, kun huomasin äkkiä olevani aivan uudessa maailmassa? Vastauksen asemasta kysyn, miltä teistä tuntuisi, jos teidät äkkiä, silmänräpäyksessä muutettaisiin maan pinnalta esimerkiksi paratiisiin tai tuonelaan. Liitäisivätköhän ajatuksenne heti takaisin maan pinnalle, josta äsken lähditte, vai saisiko ensi hämmästyksen ohimentyä syntyvä uuden ympäristön herättämä mielenkiinto teidät hetkeksi unohtamaan entisen elämän, vaikka se myöhemmin palaisikin mieleenne? Voin sanoa vain sen, että jos muutoksen luoma mielentilanne olisi sama kuin se, mitä minä tunsin kuvaamassani siirtymisessä, on viimeksimainitsemani otaksuminen oikea. Uuden ympäristön herättämä hämmästyksen ja uteliaisuuden tunne täyttivät tykkänään mieleni heti, kun ensimäinen mielenliikutus oli ohitse, ja karkoittivat kaikki muut ajatukset. Entisen elämäni muisto katosi tykkänään joksikin aikaa.
Tuskin olin ruumiillisessa suhteessa tullut entiselleni isäntäni ystävällisen huolenpidon kautta, kun jo tunsin palavaa halua päästä uudelleen katolle. Pian istuimmekin siellä sangen mukavilla tuoleilla. Kaupunki levisi ympärillämme ja allamme. Kun tohtori Leete oli vastannut moniin, vanhoja, kadonneita ja niiden sijalle ilmestyneitä uusia rakennuksia ja paikkoja koskeviin kysymyksiini, kysyi hän, mikä erotus vanhan ja uuden Bostonin välillä enin herätti huomiotani.
»Puhuakseni ensin pienistä asioista», vastasin hänelle, »luulen, että savupiippujen ja savun katoaminen ensimäisenä pisti silmiini».
»Vai niin», huudahti seuralaiseni vilkkaasti, »olin unohtanut savupiiput, on jo niin kauan siitä, kun ne joutuivat pois käytännöstä. Jo lähes sata vuotta sitte tuli tuo alkuperäinen polttotapa, jota te käytitte synnyttääksenne lämpöä, vanhentuneeksi».
»Kaupunkia katsellessani ihmetyttää minua myöskin asukasten varallisuus, jota tuollainen upeus välttämättömästi edellyttää».
»Maksaisin mitä tahansa, jos saisin luoda katsauksen teidän aikakautenne Bostoniin», vastasi tohtori Leete. »Epäilemättä olivat senaikuiset kaupungit jotenkin kurjia, kuten huomautuksestannekin jo voi päättää. Vaikka teillä olisikin ollut kylliksi kauneuden aistia, laittaaksenne ne siisteiksi, jota en tahdo epäillä, niin olisi silloisen kummallisen talousjärjestelmän luoma yleinen köyhyys estänyt teidät siitä. Sitäpaitsi ei silloin vallitseva ylenmäärin kehittynyt individualismi ollut omiansa edistämään yleistä hyvää tarkoittavaa yhteistyötä. Kaikki rikkaudet, mitä teillä oli, lienee käytetty melkein yksinomaan yksityisten mukavuudeksi. Nykyjään sitävastoin käytetään ylijäämät kaikkein mieluummin yleisten paikkojen koristelemiseen, josta jokainen voi nauttia».
Aurinko oli jo laskullaan, kun tulimme toisen kerran katolle, ja jutellessamme kietoi yö kaupungin vähitellen vaippaansa.
»Tulee pimeä», sanoi tohtori. »Menkäämme alas, niin esittelen teidät vaimolleni ja tyttärelleni».
Hänen sanojensa johdosta muistui mieleeni naisten äänet, joiden olin kuullut kuiskuttelevan, kun heräsin tajuntaani. Suostuin ilolla hänen ehdotukseensa, sillä olin sangen utelias näkemään, miltä naiset näyttävät vuonna 2000. Huone, jossa tapasimme isäntäni puolison ja tyttären, oli kuten koko rakennuksen sisusta miellyttävästi valaistu. Tiesin, että valon täytyy olla keinotekoista, mutta en voinut huomata lähdettä, mistä se levisi. Rouva Leete oli sangen hienon näköinen ja hyvin säilynyt nainen, arviolta yhtä vanha kuin miehensäkin. Heidän tyttärensä taas oli keväänsä ensi kukoistuksessa oleva kaunein nainen, mitä koskaan olin nähnyt. Hänen kasvonsa olivat niin lumoavat, kuin tummansinisistä silmistä, helakasta ihosta ja täysin säännöllisistä piirteistä suinkin voi muodostua, mutta vaikkapa hänen kasvonsa eivät olisikaan olleet niin hurmaavat, kuin ne todella olivat, olisi jo yksin hänen vartalonsa virheetön sulous riittänyt takaamaan hänelle paikan yhdeksännentoista vuosisadan kaunotarten joukossa. Tuossa rakastettavassa olennossa yhtyi toisaalta naisen hentous ja hienous, toisaalta terveys ja kuohuva elinvoima, jota niin usein olin kaivannut oman aikakauteni naisissa, sopusointuisaksi, lumoavaksi kokonaisuudeksi. Eräs sattuma, niin vähäpätöinen kuin se olikin verrattuna kaikkeen siihen, mitä minulle jo oli tapahtunut, herätti myöskin huomiotani kun meidät esiteltiin toisillemme: hänenkin nimensä oli Edit.
Tämän iltainen seurustelu oli varmaankin ensimäinen laatuaan seurustelun historiassa, mutta peräti erehdyttävää olisi luulla, että keskustelumme olisi ollut luonnotonta tai jäykkää. Luulenpa tosiaan, että ihmiset käyttäytyvät sitä luonnollisemmin, kuta luonnottomammat tai tavattomammat ovat ne olot, joissa he esiintyvät, epäilemättä siitä syystä, että tällaiset olot tekevät kaiken teeskentelemisen mahdottomaksi. Ainakin oli minun seurustellessani näiden toisen aikakauden ja toisen maailman edustajain kanssa keskustelumme niin luottavaa ja avomielistä, että sellaista tapaa ainoastaan harvoin vanhainkaan tuttavain piirissä. Epäilemättä riippui tämä pääasiallisesti isäntäväkeni erinomaisen hienotunteisesta käytöstavasta. Emme luonnollisesti voineet puhella mistään muusta, kun niistä omituisista tapahtumista, joiden johdosta olin heidän keskuudessansa, mutta he juttelivat niistä niin luonnollisen ja avomielisen osanottavasti, että tapahtumat suurimmaksi osaksi kadottivat kammottavan salaperäisyytensä, joka niin helposti olisi voinut päästä vallalle keskustelussa. Olisi voinut luulla, että he olivat tottuneet seurustelemaan edellisiltä vuosisadoilta heidän keskuuteensa eksyneitten henkilöitten kanssa, niin hienotunteisesti he käyttäytyivät.
Mitä itseeni tulee, eivät henkiset voimani ole koskaan olleet vilkkaammat ja terävämmät eikä käsityskykyni valppaampi kuin sinä iltana. En luonnollisesti tarkoita, että olisin hetkeksikään unohtanut kummallisen asemani, mutta juuri se synnytti minussa kuumeentapaisen vilkkauden, jonkunlaisen henkisen huumauksen.[1]
Edit Leete ei ottanut sanottavasti osaa keskusteluun, mutta kun hänen kauneutensa vetovoima tuon tuostakin sai minut luomaan katseeni häneen, huomasin, että hän tarkasteli minua hartain, melkein viehättynein katsein. Oli selvää, että minä olin herättänyt hänen huomiotansa tavattoman suuressa määrässä, jota ei suinkaan tarvinnut ihmetellä, jos hänellä vain oli jossakin määrin vilkas mielikuvitus. Vaikka otaksuinkin, että uteliaisuus oli pääasiallisena vaikuttimena hänen mielenkiintoonsa, vaikutti hänen katseensa minuun tavalla, jota se ei olisi tehnyt, ellei hän olisi ollut niin kaunis.
Tohtori Leete näkyi samoin kuin naisetkin sangen halukkaasti kuuntelevan kertomustani niistä suhteista, joiden alaisena olin paneutunut levolle maanalaiseen kammiooni. Jokainen koetti arvailla, miten oli mahdollista, että minä olin unohdettu herättämättä. Lopuksi päättelimme seuraavan otaksuman todenmukaisimmaksi, vaikka ei kukaan tietysti voi olla varma sen yksityiskohdista: Holvin katolla tavattu tuhkakerros osotti, että talo oli palanut. Otaksuttavaa on, että tulipalo oli sattunut samana yönä, jolloin minä nukuin. On siis myöskin otaksuttavaa, että Sawyer oli menettänyt henkensä joko tulipalon tai jonkun sen kanssa yhteydessä olevan tapahtuman kautta. Silloin on loppu aivan luonnollista. Ei kukaan muu kuin hän ja tohtori Pillsbury tienneet kammion olemassa olostakaan, vielä vähemmän, että minä olin siellä, eikä tohtori Pillsbury, joka samana iltana oli matkustanut New-Orleansiin, luultavasti ollut kuullut mitään koko tulipalosta. Ystäväni ja yleisö luulivat tietysti, että minä olin joutunut liekkien saaliiksi. Vaikka raunioita olisi kaivettukin, ei olisi voitu löytää perustuksessa olevaa kammiotani, ellei kaivamista olisi toimitettu hyvin perusteellisesti. Jos paikalle olisi heti rakennettu, olisi tällainen kaivaminen ollut välttämätöntä, mutta epävakaiset ajat ja paikan epäedullinen asema olivat estäneet uudestaan rakentamista. Niiden puiden suuruus, jotka olivat kasvaneet taloni paikalle, osotti tohtori Leeten sanojen mukaan, että tontti oli ollut rakentamatta ainakin puoli vuosisataa.
- ↑ Tätä mielentilaa selitettäessä on muistettava, että ympäristössäni oli keskusteluainetta lukuunottamatta tuskin mitään, joka olisi muistuttanut minua siitä, mitä oli tapahtunut. Aivan taloni läheltä olisin vanhasta Bostonista löytänyt seurustelupiirejä, jotka olisivat olleet minulle paljoa vieraampia. Kahdennenkymmenennen vuosisadan Bostonilaisten kieli erosi edellisen vuosisadan sivistyneitten kielestä paljon vähemmän, kuin tämä viimeksimainittu esim. Washingtonin tai Franklinin kielestä. Samoin ei molempain vuosisatojen välinen ero puvuissa ja huoneitten kalustuksessa ollut suurempi, kuin muodin vaihtelut yhdeksännellätoista vuosisadalla yhden ainoan sukupolven eläessä.